• Julkaistu
• 6.04.06

Huumeet ja laki

Mikä on huumausaine?

Yleiskielessä huumausaineena tai huumeena pidetään joskus mitä tahansa päihdyttävää tai huumaavaa ainetta paitsi alkoholia ja ehkä tupakkaa. Tarkkaan ottaen näin ei ole. Ei myöskään ole mitään huumaavien aineiden yleiskieltoa, josta lailliset päihteet olisivat poikkeus.

Oikeudellisesti aineesta tulee huumausaine sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä. Ministeriö ylläpitää ja päivittää asetuksillaan huumausainelain perusteella luetteloa aineista, joita on pidettävä huumausaineina. Näihin aineisiin sovelletaan rikoslain ja pakkokeinolain säännöksiä huumausainerikoksista sekä huumausainelain ja -asetuksen säännöksiä huumausaineiden laillisen käsittelyn valvonnasta. Huumausaineasetuksessa on lisäksi nimetty eräät kasvit huumausaineiksi.

Kun uusia huumaavia aineita kehitellään ja tuodaan markkinoille, ne eivät siis ole automaattisesti laittomia, vaan tulevat laittomiksi vasta STM:n päätöksellä. Käytännössä uusia päihteitä ei kuitenkaan ilmesty laillisille markkinoille, sillä elintarvike-, tuotevastuu- ja kuluttajansuojalainsäädäntö estää terveydelle vaarallisten aineiden kaupan ja markkinoinnin. Niinpä uudet, huumausaineiksi vielä luokittelemattomat aineetkin tulevat jo alun perin laittomien huumausaineiden markkinakanavia pitkin. EU:n piirissä on luotu järjestelmä, jonka avulla uudet aineet voidaan nopeasti arvioida ja tarvittaessa antaa jäsenmaille suositus niiden luokittelemisesta huumausaineiksi.

Kansallinen huumausainelainsäädäntömme nojaa kolmeen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen. Olemme siis kansainvälisin sopimuksin sitoutuneet yhteiseen politiikkaan, johon kuuluvat muun muassa tiettyjen aineiden luokitteleminen huumausaineiksi sekä huumausaineita koskeva yleiskielto. Sopimusten vallitseva tulkinta on kuitenkin se, että olemme sitoutuneet kieltämään tiettyjen aineiden käytön mutta emme rankaisemaan siitä. Näin samojen sopimusten osapuolina olevat valtiot ovat päätyneet noudattamaan hyvinkin paljon toisistaan poikkeavaa politiikkaa huumeiden käyttäjien suhteen.

Huumausainerikokset

Rikoslain 50. luku koskee huumausainerikoksia. Sitä on viimeksi muutettu syyskuussa 2001, ja nykyisessä muodossaan se sisältää seuraavanlaisia huumausainerikoksia.

Huumausaineen käyttörikos (2a§)
Joka laittomasti käyttää taikka omaa käyttöä varten pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta, on tuomittava huumausaineen käyttörikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Huumausainerikos (1§)
Joka laittomasti valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta taikka viljelee oopiumiunikkoa, kokapensasta tai hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena, tuo tai yrittää tuoda maahan taikka vie tai yrittää viedä maasta taikka kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta, myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta, tai pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta, on tuomittava huumausainerikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Törkeä huumausainerikos (2§)
Jos huumausainerikoksessa rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta, tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, rikoksentekijä toimii sellaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä, aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, tai levitetään huumausainetta alaikäisille tai muuten häikäilemättömällä tavalla ja huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Huumausainerikoksen valmistelu (3§) ja edistäminen (4§) ovat muut tässä luvussa käsitellyt rikokset. Erittäin vaarallisella huumausaineella tarkoitetaan laissa huumausainetta, jonka käyttöön liittyy virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara, lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva vakavan terveydellisen vaurion vaara tai voimakkaat vieroitusoireet. Rikoksella saadun hyödyn menettämisseuraamukset koskevat myös rahoittajana toiminutta.

Toimenpiteistä luopuminen (7§)
Huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta tässä luvussa mainitusta rikoksesta voidaan jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Syyte voidaan myös jättää nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon.

Sakkolinjaa juurrutetaan

Muutetun toimenpiteistä luopumispykälän (7§) tarkoitus oli yhtenäistää oikeuskäytäntöä ja myös ankaroittaa sitä niin, että toimenpiteestä luopuminen käy entistä harvinaisemmaksi. Rikoslain uudistus muutti käyttörikoksen käsittelyä sikäli, että nyt poliisi voi määrätä sakon ns. rangaistusmääräyksellä, ja syyttäjä sitten joko vahvistaa sen tai luopuu toimenpiteestä 7 §:n perusteella. Ennen jotkut syyttäjät ja oikeudet ovat soveltaneet aiempaa luopumispykälää laajalti, vaikka enemmistö on tuominnut sakkoja. Nyt viranomaisten ohjeistus tähtää siihen, että 7 §:ää sovelletaan vain poikkeuksellisen lieviin tapauksiin ja sakko olisi rutiiniseuraamus.

Huolimatta siitä, että maksimirangaistus pelkästä käytöstä (tai hallussapidosta omaa käyttöä varten) aleni, pakkokeinolain muutoksella huolehdittiin siitä, että poliisin laajat tutkintavaltuudet ruumiintarkastuksineen ja kotietsintöineen säilyivät ennallaan myös käyttäjien osalta.

Markku Soikkeli
Erikoissuunnittelija, THL

Lisää aiheesta:
371 Suomalainen huumepolitiikka
373 Huumausaineen käyttörikos