Olet täällä

Syömishäiriöt

Julkaistu 20.12.2005. Päivitetty 18.7.2016

Syömishäiriöillä tarkoitetaan mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen toimintakyvyn häiriintymistä. Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö (anoreksia nervosa), ahmimishäiriö (bulimia nervosa) sekä ahmintahäiriö (binge eating disorder). Näiden lisäksi todetaan usein epätyypillisiä syömishäiriöitä.

Laihuushäiriö alkaa tavallisimmin 12–14 vuoden iässä ja ahmimishäiriö 17–20-vuotiaana. Tyypillinen ahmintahäiriön vuoksi hoitoon hakeutuva on puolestaan keski-ikäinen nainen tai mies. Kliiniseen syömishäiriöön sairastuneista noin 90 prosenttia on naisia. Ahmintahäiriötä sairastavista noin puolet on naisia ja puolet miehiä.

Syömishäiriöissä yhteisenä piirteenä on pelko lihomisesta ja jatkuva sekä usein pakonomainen ruuan ajattelu. Epärealistinen huoli omasta ulkonäöstä ja painosta johtaa laihduttamiseen ja nälkiintymiseen tai ahmintaan ja syömisen kompensointiin. Laihuushäiriössä laihduttaminen jatkuu ja henkilön paino laskee yli 15 prosenttia iän ja pituuden mukaisesta normaalipainosta. Laihtumisen seurauksena elimistön aineenvaihdunta hidastuu ja kuukautiset jäävät pois.

Ahmimishäiriössä tarve ahmia kasvaa laihduttamisen seurauksena ylivoimaiseksi ja henkilö ahmii useita kertoja viikossa todella suuria määriä ruokaa. Ahmimisen aiheuttama lihomisen pelko johtaa yrityksiin eliminoida ahmimisen vaikutukset tyhjentämisrituaaleilla, kuten oksentamalla ja ulostuslääkkeiden käytöllä tai entistä tiukemmalla ruokavaliolla ja ylenmääräisellä liikunnalla. Ahmintahäiriöön sen sijaan ei liity oireita, joilla painonnousua yritetään estää.

Syömishäiriöiden taustalla uskotaan olevan monia eri tekijöitä. Sairauksien lisääntymisen arvellaan liittyvän kulttuurisidonnaisiin tekijöihin, kuten hoikkuusihanteeseen ja nuoriin naisiin kohdistuviin ristiriitaisiin odotuksiin uran ja perheen välillä. Yksilöllisillä tekijöillä on tärkeä merkitys häiriön synnyssä. Laihuushäiriöön sairastuvat naiset ovat usein tunnollisia ja muita miellyttämään pyrkiviä. Tällöin laihtuminen voidaan nähdä toisaalta pyrkimyksenä toteuttaa yhteisön vaatimuksia ja toisaalta kapinana sitä vastaan.

Erilaiset muutokset ja elämäntapahtumat voivat myös laukaista syömishäiriön. Taustalla voi olla esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle, koulukiusaamista tai varhainen murrosikä.  Ahmimishäiriön syyt ovat suurimmalta osalta samankaltaisia kuin laihuushäiriön. Ahmimishäiriöpotilailla on todettu kuitenkin selvemmin poikkeavuutta myös aivojen välittäjäaineissa, erityisesti serotoniinissa, ja käyttäytyminen voi olla impulsiivisempaa.

Fyysisten ja psyykkisten ongelmien samanaikainen huomioiminen on tärkeää syömishäiriöiden hoidossa. Oireiden vaikeusasteesta riippuen hoito voi tapahtua kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Tärkeintä on kyky tunnistaa oireet ja uskaltaa hakea apua. Syömishäiriöiden hoitoon tarvitaan usein moniammatillista tiimiä, johon kuuluu sekä psykiatriaan että ravitsemustieteeseen ja sisätauteihin erikoistuneita henkilöitä. Syömishäiriöt rasittavat pitkittyessään voimakkaasti henkisesti sekä henkilöä itseään että hänen lähiympäristöään. Niin potilas kuin hänen läheisensä kärsivät usein voimakkaista syyllisyydentunteista, jotka saattavat myös ylläpitää ongelmaa. Tällöin avun hakeminen yhdessä on suositeltavaa.

Tietoisuus syömishäiriöistä on viime vuosien aikana voimakkaasti lisääntynyt sekä yleisön että ammattihenkilökunnan piirissä. Ongelman tunnistaminen on kuitenkin edelleen usein hidasta. Usein syynä on oireista kärsivän halu salata ongelmansa. Hoidon perusta on henkilön oma motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Syömishäiriöstä kehittyy usein ajan kuluessa koko elämää rajoittava tiukka rutiini, josta irtautuminen vaatii paljon ponnistelua. Mitä nopeammin hoito alkaa, sitä helpompaa normaaliin elämään palaaminen on.

Käyttäytymisen muuttamiseen tähtäävä hoitomalli on tutkimuksissa osoitettu tehokkaimmaksi hoitomuodoksi. Käyttäytymisen muuttumisen myötä mahdollisuus tutkia syömishäiriön taustalla olevia ahdistavia asioita tulee mahdolliseksi.

Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n neuvontapuhelin 02 251 9207 vastaa arkisin. Tietoa ja tukea löytyy myös SYLI:n nettisivuilta.

Vertaistukea tarjoavan Nimettömien Ylensyöjien nettisivuilta saa tietoa OA-ryhmien kokoontumisajoista, -paikoista ja yhteyshenkilöistä.

Maria Muhonen
Psykiatrian erikoislääkäri,
Psykiatrian poliklinikka, HYKS

Päivittänyt:
Anni Lehtonen
Koordinaattori, Kuopion SYLI-keskus

 

Keski-Rahkonen, Anna; Charpentier Pia; Viljanen Riikka (toim.): Olen juuri syönyt – Läheiselläni on syömishäiriö. Duodecim 2008.

Keski-Rahkonen, Anna; Charpentier Pia; Viljanen Riikka (toim.): Syömishäiriöt – Läheisen opas. Duodecim 2010.

Partonen, T. (toim.): Syömishäiriöt. Kirjassa Psykiatria, sivut 396-415. Duodecim 2014.

Käypä hoito -suositus Syömishäiriöt

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?
Ääniä annettu: 1072 - Keskiarvo: 3

Jaa

Facebook Twitter Google+ Delicious Google bookmarks