A A A

Olet täällä

Päihdevalistuksen mahdollisuudet

Julkaistu 20.12.2005. Päivitetty 19.11.2012

Ehkäisevän päihdetyön puolestapuhujat ovat taistelleet yli neljännesvuosisadan sitä raittiuskilpakirjoitusten aikaista mielikuvaa vastaan, että työssä on kysymys ennen muuta valistuksesta. 1980-luvulta lähtien olemme selittäneet, että päihdehaittoja tulee vähentää tutkimustietoon perustuvilla, vaikuttavilla menetelmillä eikä perinteiden tai omien mieltymysten mukaan. Tutkimus on ollut valistukselle tylyä: esimerkiksi vuonna 2010 ilmestyneessä Baborin ja kumppaneiden tutkimuskatsauksessa sanotaan valistuksesta vain, että se on tehotonta ja kallista eikä hyviä käytäntöjä siltä alalta ole esittää. 

Murskatuomio ei ole mennyt vastalauseitta läpi suomalaisten asiantuntijoiden keskuudessa. Vuonna 2011 julkaistiin pamfletti ”Se toimii sittenkin. Kuinka päihdevalistuksesta saa selvää”, jolla haluamme osoittaa, ettei tuo kritiikki tavoita niitä todellisia ja tärkeitä vaikutuksia, joita valistuksella on, ja että viestinnän keinot tuntemalla voi omaa työtään kehittää vaikuttavammaksi.  

Kritiikkiä tieteellisesti perustellulle valistusnihilismille on Suomessa esitetty jo 1980-luvulla. Tuolloin kehitetty virittävän valistuksen teoria pyrkii havaitsemaan valistuksen vaikutuksia, joita ei ennen–jälkeen-asetelmalla ja käyttäytymismuutoksia mittaamalla voi saada esiin.

Uudeksi valistuksen kohteeksi määriteltiin mielipideilmasto. Olennaisiksi tulivat ne reaktiot, joita mielipideilmastossa kyetään herättämään. Sanoman vaikutukset näkyvät sen kyvyssä herättää ajatuksia, oivalluksia, tulkintoja, yksityisempiä ja julkisempia keskusteluja aamiais- ja kapakkapöydistä joukkoviestimiin. Valistaja ei pistä ihmisiin tietoa ruiskulla vaan virittelee yhteisen keskustelun nuotiota ja katsoo, että polttopuuta riittää ja että se on hyvälaatuista. Nuotion ympärillä ihmiset käyttävät sitä omiin tarpeisiinsa, kuka paistaa makkaraa, kuka kuivaa sukkia.

Esimerkki siitä, mitä valistussanomat voivat saada liikkeelle on Pekka Hakkaraisen tutkimus "Tupakka nautinnosta ongelmaksi". Se kertoo valistuksesta, joka osaltaan muutti lyhyessä ajassa ajattelutapaamme. Menestyksekkääseen strategiaan kuului tiukka rajanveto aiempaan, moralistissävyiseen tupakan vastustamiseen, tieteellisen tiedon hyödyntäminen ja vetoaminen ihmisten oikeudentuntoon, jota tupakkateollisuuden toimintatavat loukkaavat. Terveysrintama menestyi ennen muuta siksi, että se luki älykkäästi ajan merkkejä ja haki argumentteja, jotka vetoavat ihmisiin. Samaa tarvitaan nyt.

Matti Piispa linjasi vuonna 1999: "Yksittäiset valistusteot tulee nähdä pisaroina, jotka yksinään ja välittömästi eivät saa aikaan juuri mitään näkyvää, mutta jotka yhdessä lukemattomien muiden pisaroiden kanssa voivat pidemmän ajan kuluessa muodostaa suuren virran, joka muovaa suomalaista päihdemaisemaa uuteen uskoon".  Tuoreessa artikkelissaan hän luonnehtii valistuksen pitkän aikavälin vaikutusta sivistymiseksi ja osoittaa, kuinka mielipiteemme ja toimintatapamme ovat muuttuneet valistajien toivomaan suuntaan: tupakointi vähenee, yhä harvemmat hyväksyvät ja harjoittavat kuritusväkivaltaa lapsia kohtaan, kierrätyksestä on tullut osa arkea, ravintotottumuksemme ovat muuttuneet terveemmiksi ja niin edelleen. 

Nollatuloksiin päätyvät tutkimukset ja arvioinnit tehdään pelkistetyllä koeasetelmalla: yksi ryhmä altistetaan jollekin tiedotusiskulle, toinen jätetään ilman, ja jälkeenpäin katsotaan, käyttääkö valistettu ryhmä päihteitä vähemmän kuin se toinen. Valistusoptimistit taas ymmärtävät valistuksen vaikutukset toisin: ne ovat pitkäaikaisia ja kasaantuvia, vaikutusta siihen, miten ymmärrämme maailman ja toiset ihmiset ja millä kielellä niistä puhumme. Tällaisten vaikutusten mittaaminen on vaikeaa, muttei mahdotonta, ja tiedotustutkimus tarjoaa taustateorioita niiden ymmärtämiseen. Ymmärrykseen kuuluu, millaisia valistuksen vaikutukset ylipäänsä voivat olla ja millaisia eivät, ja minkälaisin keinoin näitä vaikutuksia parhaiten voi saada aikaan.  

Rajat tulevat nopeasti vastaan, jos kuvitellaan, että ihmiset saadaan käyttämään päihteitä haitattomammin tai peräti kieltäytymään niistä, kunhan heille vain jaetaan tietoa. Ei kuitenkaan tule kadottaa uskoa valistuksen mahdollisuuksiin siellä, missä niitä on: valistuneen yleisön ja yhteiskunnan rakentamisessa, sellaisen joka osaa ja uskaltaa tarttua ongelmiin toimivin keinoin, antamatta ideologisten tai yksityisten etujen sanelemien näkökantojen hämärtää tavoitetta.

Valistajia tarvitaan kaikkien yhteisissä keskusteluissa päihdekysymyksistä, ei erikseen kunkin yksilön läksyttämiseen tämän elintavoista. Siihen tehtävään tarjoaa sekä luottamusta että välineitä toisenlainen tutkimus kuin se, jonka olemme antaneet uskotella itsellemme, että valistus on hyödytöntä. Viestinnän tutkimus yhtenä antaa eväitä sille, millaisilla menetelmillä yhteiskunta valistuu, mitä valistuksella yleensä kannattaa tavoitella ja mitä ei. Ehkäisevän päihdetyön tavoitteisiin sitoutuneet ihmiset voivat kehittää itseään mielipidevaikuttajina, jotka silkkaa pätevyyttään pääsevät vaikuttamaan ympäristönsä ihmisten, päättäjien ja median näkemyksiin.

Vaikka ihmisille on hyvin vaikeaa kertoa, mitä ajatella asioista, joukkoviestimet sanelevat tehokkaasti, mitä asioita ajatella. Siksi taitava vaikuttaja edistää hyviä ratkaisuja pitämällä tärkeitä kysymyksiä esillä. Näin ne pysyvät joukkoviestinten, yleisen mielipiteen kuin päätöksenteonkin asialistoilla ja vaativat ratkaisuja. Tuomalla esiin tutkimustietoon perustuvia, asiantuntevia näkökulmia asioihin he muuttavat yhteiskunnallisten kysymysten tulkintakehystä ja kohottavat näin yhteiskunnallisen keskustelun tasoa, samalla kasvattaen yleisön päihdetiedon ja päihdepolitiikan lukutaitoa.

Perinteisesti raittiustyö ja ehkäisevä päihdetyö on ollut  väestöön kohdistuvaa tiedotusta ja neuvontaa, ja sen rinnalla on tuettu riskien ja haittojen uhkaamia.  Ehkäisevän päihdetyön laatukriteereissä painotetaan myös yhteiskunnallista vaikuttamista. 

Tämä perustuu ensiksikin siihen, että työn tietopohjaan kuuluu keskeisesti teoria päihdehaitoille altistavista ja niiltä suojaavista tekijöistä, ja nuo tekijät ovat usein luonteeltaan yhteiskunnallisia, poliittisia, rakenteellisia ja kulttuurisia, ja niihin puuttuminen merkitsee kannan ottamista näiden tasojen kysymyksiin.

Toiseksi yhteiskunnan kyky ja mahdollisuudet ehkäistä ja vähentää päihdeongelmia tehokkaasti riippuvat siitä, kuinka ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä tehokkaat sääntely- ja ehkäisykeinot ovat, ja siksi työhön kuuluu lisätä päihdekysymysten ymmärrystä ja hallintaa koko yhteiskunnan mitassa sekä päihdetiedon ja -politiikan lukutaitoa väestössä. 

Kolmanneksi päihdeongelmat liittyvät syrjäytymiseen sekä syinä että seurauksina, ja niistä kärsivät, mukaan luettuna ongelmakäyttäjien läheiset, tarvitsevat tukea ja solidaarisuutta.  Siksi heidän puolestaan puhumista ja heidän oikeuksiensa edistämistä pidetään yhtenä ehkäisevän päihdetyön toimijoiden eettisenä velvollisuutena. 

Tiedon levittämiselle ja keskustelun virittämiselle päihteistä on myös perusoikeuksiin, yhteiskunnan velvollisuuksiin ja jaettuihin arvoihin nojaavia perusteluja, jotka eivät lainkaan riipu tuloksista tai vaikuttavuudesta, kuten ihmisten oikeus saada tietoa.  Valistusta puolustamalla ei ole tarkoitus asettaa sitä vastakkain tehokkaiden päihdepoliittisten kontrollikeinojen kanssa tai peräti niitä paremmaksi vaihtoehdoksi, kuten alkoholiteollisuus tekee. Menestyksen avain on tehokkaiden keinojen yhdistäminen niin, että ne vahvistavat toistensa vaikutuksia.   

Markku Soikkeli
Erikoissuunnittelija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

 

Babor, Thomas F. & Caetano, Raul & Casswell, Sally & Edwards, Griffith & Giesbrecht, Norman & Graham, Kathryn & Grube, Joel & Hill, Linda: Alcohol – No ordinary commodity, research and public policy. Second edition. Oxford University Press 2010. 

Ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit. Stakes. Työpapereita 3/2006. Verkossa: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/fa9b7892-47ce-4c68-a419-640443b9c2a8.

Hakkarainen, Pekka: Tupakka nautinnosta ongelmaksi, Vastapaino 2000.

Hemànus, Pertti & Partanen, Juha & Virtanen, Matti: Virittävyyden ongelma. Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos, julkaisuja C9. Tampereen yliopisto 1987.

Kunelius, Risto: Viestinnän vallassa. Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin. WSOY 1998.

Piispa, Matti: Alkoholi, huumeet ja media. Viisi tapaustutkimusta päihdevalistuksen mahdollisuuksista: Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 9/99.

Piispa, Matti: Se virittää sittenkin. A-klinikkasäätiö. Tiimi 1/2012.

Soikkeli, Markku & Salasuo, Mikko & Puuronen, Anneli & Piispa, Matti: Se toimii sittenkin. Kuinka päihdevalistuksesta saa selvää. Nuorisotutkimusverkosto 2011.

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?
Ääniä annettu: 764 - Keskiarvo: 4

Jaa

Facebook Twitter Google+ Delicious Google bookmarks