Huumeet liikenteessä

Päivitetty 9.3.2022

Euroopan Unionin alueella kuolee liikenteessä vuosittain noin 20 000 ja loukkaantuu vakavasti lähes 200 000 henkilöä. Noin neljännes näistä kuolemista johtuu rattijuopumuksesta. Alkoholi onkin yksi merkittävimmistä yksittäisistä syistä liikenneonnettomuuksien takana, mutta huumeiden ja keskushermostoon vaikuttavien lääkeaineiden osuus on nousussa. Huumeiden ja lääkkeiden osuudesta liikenteessä tai onnettomuuksissa tiedetään kuitenkin huomattavasti alkoholia vähemmän.

Suomessa on tutkittu huumeita rattijuopoiksi epäillyiltä kuljettajilta vuodesta 1977 lähtien. 1980-luvun puoliväliin saakka huumetapauksia todettiin hyvin satunnaisesti, korkeintaan muutama vuosittain. 1980-luvun loppupuolelta lähtien huumetapausten määrä sen sijaan on noussut jyrkästi ja trendinomaisesti aina nykypäivään saakka. Vuonna 2020 poliisi tavoitti Suomessa ennätyksellisesti yli 11 000 kertaa kuljettajan, jonka verinäytteistä todettiin huumeita tai keskushermostoon vaikuttavia lääkeaineita, kuten bentsodiatsepiineja ja opiaatteja.

Suomessa on ollut voimassa vuodesta 2003 niin sanottu nollarajalaki huumeille liikenteessä (Rikoslain 39/1889, 23. luku). Sen perusteella tuomitaan kuljettaja rattijuopumuksesta, mikäli hänen verinäytteessään todetaan laboratoriotutkimuksissa huumausainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Tämä koskee myös huumausainelain (373/2008) mukaisia huumausaineiksi luokiteltuja lääkeaineita, ellei kuljettaja kykene osoittamaan oikeuttaan lääkkeiden käyttämiseen, esimerkiksi lääkemääräyksellä. Mikäli kuljettajalla on lääkemääräys, on ajaminen rangaistavaa ainoastaan silloin, kun lääkkeiden käytön voidaan osoittaa huonontaneen (rattijuopumus) tai tuntuvasti huonontaneen (törkeä rattijuopumus) ajokykyä. Edellä esitettyyn poikkeuksena on kannabiksen käyttöä ja rattijuopumusta koskeva korkeimman oikeuden päätös (KKO:2016:42). Korkeimman oikeuden linjauksen mukaisesti pelkästään kannabiksen ei-vaikuttavan aineenvaihduntatuotteen (THC-COOH) toteaminen tutkittavan verinäytteestä ei johda rattijuopumustuomioon. Kannabiksen aineenvaihduntatuote saattaa näkyä tutkittavan verinäytteessä useita päiviä käytön jälkeen keskushermostovaikutusten loputtuakin. Käytännössä samaa linjausta noudatetaan myös kokaiinin ei-vaikuttavan aineenvaihduntatuotteen kohdalla (bentsoyyliekgoniini).

Moottoriajoneuvon kuljettaja tarvitsee monia psykologisia ja fysiologisia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi sensorisia, motorisia ja psyykkisiä taitoja. Huumeet ja keskushermostoon vaikuttavat lääkeaineet saattavat heikentää näitä taitoja monin eri tavoin riippuen yhdisteestä.

Aisteista näkökyky on liikenteen kannalta tärkein. Näön eri osa-alueita heikentävät mm. opiaatit supistamalla silmän pupilleja, jolloin hämärässä kohteen erottuminen taustasta vaikeutuu. Laajentuneet, valolle reagoimattomat pupillit, esimerkiksi amfetamiinin käytön yhteydessä, aiheuttavat vuorostaan häikäisyä valon osuessa silmiin. Liiallinen silmälihasten rentoutuminen johtaa helposti piilokarsastukseen ja kaksoiskuvien näkemiseen. Tätä aiheuttavat alkoholin lisäksi monet keskushermostoa lamaavat, huumausaineeksi luokitellut lääkeaineet.

Pelkkä liikennetilanteiden ja tapahtumien todenmukainen havaitseminen ei vielä takaa turvallista liikennöintiä. Aistien kautta tuleva informaatio on käsiteltävä keskushermostossa, jonka jälkeen on informaatiosta vedettävä johtopäätökset ja tehtävä päätös ryhtyä motoriseen toimintaan, esimerkiksi kääntämään ohjauspyörää tai jarruttamaan tilanteen niin edellyttäessä. Koko tapahtumaketjun havainto-ratkaisu-suoritus on myös tapahduttava kohtuullisen nopeasti ja virheettömästi. Kaikki keskushermostoa lamaavat aineet, esimerkiksi opiaatit, gammahydroksibutyraatti (GHB) tai gammahydroksibutyrolaktoni (”lakka”, GBL) ja bentsodiatsepiinit heikentävät ja hidastavat informaation käsittelyä aivoissa, sekä vaikuttavat motoriseen suoritukseen.

Piristeet. Poliisin huume- ja lääkerattijuopumuksesta epäillyillä kuljettajilla jopa yli 60 % on veressään amfetamiinia. Amfetamiini on ollut jo parin vuosikymmenen ajan yleisin todettu yhdiste huumeratti- ja lääkerattijuopumustapauksissa Suomessa. Vaikka amfetamiini matalin annoksin kohottaa vireystilaa ja valppautta, sekä nopeuttaa reaktionopeutta, se myös lisää virheellisten suoritusten määrää. Tutkimusten mukaan amfetamiini ei kuitenkaan lisää kovinkaan paljon liikenneriskejä 50 mg:n annoksiin asti. Sitä suuremmilla annoksilla se sen sijaan heikentää kykyä kuljettaa moottoriajoneuvoa aiheuttamalla impulsiivisuutta, aggressiivisuutta ja lisäämällä riskinottotaipumusta. Liikenneriskit lisääntyvät voimakkaasti silloin, kun ajoneuvon kuljettajalla esiintyy aistiharhoja.

Amfetamiinin liikennevaikutuksille on ominaista, ettei se aiheuta motorisia häiriöitä, kuten tokkuraa ja kömpelyyttä, vaan lisää onnettomuusriskiä vaikuttamalla haitallisesti liikennekäyttäytymiseen. Tämä saattaa näkyä liikenteessä ylinopeudella ajamisena ja uhkarohkeina ohituksina.

Amfetamiinin käyttöjakson loputtua sen vaikutukset muuttuvat vastakkaisiksi, esimerkiksi henkilö saattaa olla altis nukahtamaan rattiin. Näitä vaikutuksia vahvistaa usein uni- ja rauhoittavien lääkeaineiden (erityisesti bentsodiatsepiinit) käyttäminen.

Laadukkaimpien, amfetamiinin ja liikenneonnettomuuksien välistä yhteyttä selvittelevien tutkimusten mukaan amfetamiini yksin, erittelemättä veren amfetamiinipitoisuuksia, lisää onnettomuusriskin 3–11 kertaiseksi.

Metamfetamiini, kokaiini, ekstaasi (MDMA) ja muut amfetamiinin tavoin kiihottuneisuutta aiheuttavat huumausaineet, esimerkiksi uusista psykoaktiivisista aineista (ns. muuntohuumeista) katinoni-, fenetyyliamiini-, piperatsiini-, tryptamiini-, indaani- ja piperidiinijohdannaiset vaikuttavat samoin tavoin kuin amfetamiini. Suomessa synteettiset katinonit ovat olleet tieliikenteessä selvästi yleisimpiä muuntohuumeita. Näistä yleisimpiä ovat olleet 2010-luvun vaihteessa MDPV, ja nykyisin alfa-PVP ja alfa-PHP.

Kannabinoidit. Kannabistuotteet heikentävät kykyä arvioida etäisyyttä, nopeutta ja aikaa. Nämä yhdistettynä koordinaatiokyvyn, reaktiokyvyn ja muistin huononemiseen, heikentyneeseen keskittymis- ja huomiokykyyn sekä ajatuksen kulun katkonaisuuteen johtavat lisääntyneeseen onnettomuusriskiin liikenteessä. Polttamalla käytetyn kannabiksen vaikutukset ilmenevät melko nopeasti polttamisen alkamisen jälkeen ja ovat korkeimmillaan 20–30 minuutissa. 

Kannabista käyttävien kuljettajien riski joutua liikenneonnettomuuteen on keskimäärin kaksinkertainen päihteettömiin kuljettajiin verrattuna. Riski kohoaa, mikäli kannabiksen kanssa käytetään alkoholia tai rauhoittavia lääkkeitä (esim. bentsodiatsepiinit). Tavanomaisen kannabisannoksen (20 mg tetrahydrokannabinolia, THC) on arvioitu heikentävän satunnaisilla kannabiksen käyttäjillä ajokykyä muutaman tunnin ajan yhtä paljon kuin yhden promillen alkoholihumala.

Muuntohuumeina esiintyvät CB1-kannabisreseptoriin vaikuttavat synteettiset kannabinoidit lisäävät liikenneriskejä samoin mekanismein kuin kannabiksen tärkein ainesosa THC. Synteettiset kannabinoidit ovat olleet rattijuopumustapauksissa Suomessa huomattavasti harvinaisempia kuin aiemmin mainitut, amfetamiinin kaltaiset synteettiset katinonit.

Opioidit. Akuutti opioidivaikutus on riski liikenteessä. Henkilö on tällöin paitsi euforinen myös välinpitämätön ympäristöstään, sekä usein apaattinen ja tokkurainen. Kokemattomalla käyttäjällä motoriikka heikentyy ja reaktiot hidastuvat pientenkin opiaattiannosten jälkeen.

Opiaattien vaikutuksiin kehittyy jatkuvassa käytössä voimakasta toleranssia. Niinpä esimerkiksi varsin korkeita buprenorfiini- tai metadoniannoksia saaneet ylläpitohoidossa olevat potilaat ovat selvinneet ajosimulaattorikokeista jonkin verran paremmin kuin lääkkeitä käyttämättömät, mutta alkoholia saaneet kontrollihenkilöt, joiden veren alkoholipitoisuudet ovat olleet luokkaa 0,5–0,6 ‰. 

Vieroitusoireiden uhatessa tai jo alettua on opiaattiriippuvaisten henkilöiden suorituskyky liikenteessä huonoimmillaan. Rauhattomuus ja hermostuneisuus johtavat tällöin helposti virhearviointeihin ja hätäisiin virheisiin. 

Hallusinogeenit. Monien hallusinogeenien vaikutukset ovat melko lyhytkestoisia, joskin ne muodostavat potentiaalisen onnettomuusriskin. Aistiharhat ovat useimmiten näköhallusinaatioita, joissa esineiden värit ja muodot muuttuvat ja esineet muuttuvat liikkuviksi. Äänet puolestaan aistitaan usein voimistunei­na ja erilaisina. Ympäröivä maailma muuttuu sekaviksi ja epätodellisiksi mielikuviksi, jolloin todellisen tilanteen hahmottamisessa on vaikeuksia ja hallusinogeenien käyttäjien reaktiot eri ärsykkeisiin ovat usein arvaamattomia ja epäjohdonmukaisia. Vaikka hallusinogeenien alaisena oleva henkilö on useimmiten rauhallinen, passiivinen ja itsekeskeinen, hän saattaa kuitenkin joutua hetkittäin erilaisiin kiihtymystiloihin ja olla liikenteessä vihamielinen ja aggressiivinen impulssikontrollin heikettyä. Etäisyyksien ja nopeuksien arviointi muuttuu, mikä vaikeuttaa edelleen todellisen tilanteen hahmottamista. Hallusinogeeneihin liittyy usein itsetunnon epärealistista kohoamista, mikä johtaa itsesuojeluvaiston heikkenemiseen ja riskinottotaipumuksen lisääntymiseen. 

Hallusinogeeneille ovat ominaisia toistuvat matkat eli itsestään uusiutuvat aistiharhat. Jo ensimmäistä käyttökertaa saattaa seurata tällaisia matkoja jopa kuudenkin kuukauden kuluttua. Vaikka yleensä jälkimatkat ovat lievempiä kuin alkuperäinen matka, ovat paniikki¬reaktiot ja tapaturmat tällöin mahdollisia. Hallusinogeeneja, kuten esimerkiksi LSD:ta, todetaan rattijuopumustapaustapauksissa Suomessa merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi piristeitä, opioideja tai uni- ja rauhoittavia lääkeaineita.

Bentsodiatsepiinit mainitaan voimassa olevassa huumausaineasetuksessa. Ne ovat olleet vuosikymmeniä Suomessa yleisin rattijuopumusepäilyiden yhteydessä liikenteestä tavattu lääkeaineryhmä (noin 55-70 % epäilyistä) ja niitä todetaan Suomessa laajalti osana sekakäyttöä yhdessä huumeiden kanssa. Bentsodiatsepiineilla on väsyttäviä ja lihaksia rentouttavia vaikutuksia, jotka näkyvät tokkuraisuutena, uneliaisuutena, kömpelyytenä, estottomuutena ja usein sammaltavana puheena. Pitkäaikaisessa käytössä niiden vaikutuksille kehittyy sietokyvyn kasvua ja niiden moottoriajoneuvon kuljetuskykyä heikentävät vaikutukset vähenevät, mutta eivät poistu kokonaan.

Positiivinen veren tai virtsan bentsodiatsepiinilöydös on lisännyt useissa kansainvälisissä epidemiologisissa tutkimuksissa liikenneonnettomuuksien riskiä 1,6-1,8 -kertaiseksi. Bentsodiatsepiineille ominainen onnettomuustyyppi on yhden ajoneuvon yksittäisonnettomuus, esimerkiksi ojaan suistuminen.

Monet keskushermostoa lamaavat huumeet ja lääkkeet, kuten GHB, GBL ja barbituraatit, vaikuttavat liikenneturvallisuutta heikentävästi bentsodiatsepiinien tavoin.

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana myös keskushermostoa lamaavien epilepsialääkkeiden osuus (joita käytetään myös esimerkiksi kivunhoidossa) rattijuopumustapauksissa on merkittävästi lisääntynyt. Kyseisistä yhdisteistä pregabaliinia ja gabapentiinia väärinkäytetään lääkekäytön ohella myös yhdessä perinteisten huumeiden ja muiden lamaavien yhdisteiden kanssa.

Timo Seppälä
LKT, Farmakologian dosentti

Päivittänyt 9.3.2022:
Teemu Gunnar
Yksikönpäällikkö, THL

Kimmo Kuoppasalmi
Ylilääkäri, THL

Ensimmäinen päivitys 8.10.2012
Alkuperäinen julkaisu 12.12.2005