Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Riippuvuus

Päivitetty 4.12.2020

Riippuvuuden muodostuminen johonkin päihdyttävään aineeseen tai toimintaan edellyttää sitä, että sen tuottama psyykkinen tai fyysinen tila on tavalla tai toisella tyydyttävä. Mitä nopeammin jokin aine tai toiminta tuottaa tällaisen vaikutuksen, sitä helpommin se synnyttää riippuvuutta. Silti yksilöllisilläkin tekijöillä on osuutta asiaan. Riippuvuudelle altistavat perinnöllisten tekijöiden ohella sosiaalisen oppimisen kokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta riippuvuus voi syntyä myös myöhemmällä iällä esimerkiksi yksilön reaktiona stressiin tai erilaisiin elämänkriiseihin.

Riippuvuus mielletään usein vain tiettyjen, jollain tavoin erityisten yksilöiden ongelmaksi huomaamatta sitä, että ilmiön syntyyn ja kehitykseen vaikuttaa myös laajempi sosiaalinen todellisuus, jossa elämme. Yhteiskunta, jota luonnehtivat traditioiden murtuminen, yksinäisyys, vieraantuminen ja tulevaisuuden perspektiivien epävarmuus, on erityisen altis tuottamaan riippuvuuskäyttäytymisen kaltaista toimintaa. Riippuvuuskäyttäytymistä vahvistaa siis osaltaan sille otollinen ympäristö. Nämä erilaiset ympäristö- tai perintötekijät eivät kuitenkaan itsessään tuota riippuvuutta ilman yksilön omaa panosta ja toistuvaa turvautumista kyseiseen aineeseen tai toimintaan.

Riippuvuus kohdistuu ennen kaikkea siihen kokemukseen, jota esimerkiksi päihteillä tai muilla addiktiivisilla toiminnoilla tavoitellaan. Eri yksilöillä, eri riippuvuuksissa ja samankin riippuvuuden eri vaiheissa tämä tavoitetila voi olla hyvinkin erilainen. Se voi vaihdella äärikokemuksien tavoittelusta mielialan säätelyyn tai vaikkapa vieroitusoireina ilmenevän häiriintyneen olotilan normalisointiin. Riippuvuuden muodostumiseen kytkeytyy aivoissa erilaisia hermostollisia muutoksia. Neurokemiallisten ja fysiologisten muutosten ohella riippuvuutta ylläpitävät myös uskomukset kyseisen aineen tai toiminnan ylivertaisuudesta ja muiden vaihtoehtojen sopimattomuudesta itselle.

Riippuvuus on ihmiselle ristiriitainen asia. Toisaalta se tuottaa välitöntä mielihyvää mutta samalla lisääntyvää haittaa ja sosiaalista paheksuntaa. Riippuvuus herättää häpeää ja syyllisyyttä etenkin sellaisissa ympäristöissä, joissa yksilön itsehallintaa arvostetaan. Itsehallinnan pettäminen tuottaa huonommuudentunteita, jotka saavat kyseisen henkilön kieltämään ongelmansa. Hän yrittää todistella hallintakykyään sekä itselleen että muille vielä silloinkin, kun tämä kyky on jo selvästi menetetty. Tällöin tilanne pahenee edelleen. Kun riippuvuutta pyritään salaamaan muilta, se jää helposti henkilökohtaiseksi ongelmaksi, johon ulkopuoliset eivät mielellään puutu, vaikka siitä tietäisivätkin. Ongelmalliseksi riippuvuuden kokevat usein ensin läheiset. Riippuvuuden syvenemistä tukevat siten yksilön omien suojautumismekanismien ohella myös ympäristön reaktiot.

Riippuvuudesta on kuitenkin mahdollista vapautua. Joillekin ihmisille se saattaa olla jopa helppoa, toisille taas äärimmäisen vaikeaa. Se edellyttää ongelman myöntämistä, halua muuttaa riippuvuuskäyttäytymistä ja päätöstä tarttua toimeen asian korjaamiseksi. Olennaista on se, että ihminen alkaa rehellisesti tutkia itseään, pohtia muutosta puoltavia syitä sekä tarkkailla, kuinka usein ja missä tilanteissa mielihalut heräävät. Lisäksi hänen on suunniteltava, miten hän voisi toimia toisin näissä tilanteissa. Uusia vaihtoehtoja on myös harjoiteltava riittävän pitkään, jotta ne vakiintuisivat. Yhden tai useamman tukihenkilön löytyminen lisää onnistumisen todennäköisyyttä. Hoitoon hakeutuminen tai vertaisryhmiin osallistuminen ovat auttaneet monia, mutta joissakin tapauksissa riippuvuudesta on mahdollista päästä eroon myös omin päin. Tärkeää on ymmärtää omat vaikutusmahdollisuutensa ja tunnistaa myös ne asiat mihin tarvitsee apua.

Anja Koski-Jännes
Sosiaalipsykologian professori, Tampereen yliopisto

Päivittänyt 4.12.2020:
Katja Kuusisto
Sosiaalityön dosentti, Tampereen yliopisto

Alkuperäinen julkaisu 12.12.2005
Ensimmäinen päivitys 14.10.2009

Lähteet

Griffiths M. (2005) A ‘components’ model of addiction within a biopsychosocial framework. Journal of Substance Use 10(4), 191–197.

 

Miller, William R. & Forcehimes, Alyssa A. & Zweben, Allen 2019. Treating Addiction. A Guide for Professionals. Second Edition.

 

Thombs, Dennis L. & Osborn, Cynthia J. 2019. Introduction to Addictive Behaviors, Fifth Edition.