Olet täällä

Sienet – Psilosybiini ja psilosiini

Julkaistu 24.8.2007. Päivitetty 27.4.2015

Psilosybiinisieniä - niin sanottuja taikasieniä - nautitaan päihtymistarkoituksessa niiden hallusinogeenisten eli aistiharhoja aiheuttavien vaikutusten vuoksi. Nämä LSD:tä muistuttavat vaikutukset ovat sienten sisältämien tryptamiinirakenteisten alkaloidien, psilosybiinin ja psilosiinin aiheuttamia. Tiedeyhteisössä psilosybiini herättää kiinnostusta paitsi psykoosin mallinnuksessa, myös mahdollisten lääkevaikutustensa vuoksi esimerkiksi syövän loppuvaiheessa olevien henkilöiden masennus- ja ahdistusoireiden lieventämisessä.

Ensimmäiset merkit sienten päihdekäytöstä ovat Meksikosta ja Keski- Amerikasta, missä niitä käytettiin rituaalimenoissa jo vuosituhansia sitten. Ensimmäisen kerran psilosybiinin ja psilosiinin eristi LSD:n syntetisoijana tunnettu Albert Hofmann Väli-Amerikassa kasvavista Psilocybe mexicana -sienistä vuonna 1957. Sekä psilosybiini että psilosiini kirjattiin vuonna 1971 Yhdistyneiden Kansakuntien psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen luetteloon 1, ja ovat näin ollen luokiteltuja huumausaineiksi myös Suomessa.

Suomessa tavattavista päihtymistarkoituksessa käytettävistä sienistä lahottajasieni suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata) sisältää eniten psilosybiiniä ja psilosiinia. Tyypillisesti nämä sienet sisältävät 0,2–0,3% (enintään 1%) psilosybiiniä ja erittäin pieniä määriä psilosiiniä. Muita Suomessa luonnossa tavattavia psilosybiiniä ja psilosiinia sisältäviä sienilajeja ovat kirjoheltat (Panaeolus spp.) ja kaulussienet (Stropharia spp.).

Aistiharhoja aiheuttavien sienten sekä niiden rihmastojen ja kasvualustojen kauppa (ns. Smart shop -kaupat, verkkokaupat) on yleistynyt, mihin on vastattu lainsäädännöllisin keinoin. Suomessa kaikkien Psilocybe-suvun sienten kasvattaminen, kerääminen, hallussapito, käyttö ja myynti on huumausainelain perusteella kiellettyä . Verkkokaupan lisääntymisestä huolimatta hallusinogeenisten sienten käyttö vaikuttaisi olevan varsin vähäistä ja tasaista, viimeaikaisten käytön esiintyvyyden arvioiden liikkuessa alle 1 %:ssa kansallisten selvitysten mukaan Euroopassa 2010-luvulla (EMCDDA 2014).

Psilosybiiniä sisältäviä sieniä käytetään yleensä suun kautta. Vaikuttavana annoksena pidetään noin kahta grammaa kuivaa sientä. Sienten syömisen jälkeen psilosybiinistä muodostuu elimistössä aktiivista psilosiinia, jonka keskushermostovaikutukset välittyvät serotoniinireseptoreiden kautta.

Psilosybiinisienten vaikutukset voivat olla vaikeasti ennustettavia. Käytön jälkeen fyysisiä vaikutuksia ilmaantuu noin 20 minuutissa ja ne kestävät kuutisen tuntia. Epätoivottaviin sivuvaikutuksiin kuuluvat muun muassa pupillien laajentuminen, sydämentykytys, huimaus, pahoinvointi ja oksentelu, lihasheikkous, tokkuraisuus ja koordinaatiokyvyn heikkeneminen. Psilosybiinisienten psyykkisiin vaikutuksiin kuuluvat kuulo- ja näköharhat, todellisuudentajun hämärtyminen ja pelkotilat. Paniikkikohtauksia ja psykooseja voi ilmetä, varsinkin käytettäessä suuria määriä. Myös takaumia (flashback) on kuvattu, joskin ne ovat harvinaisempia kuin LSD:n käyttäjillä. Psyykkisten vaikutusten voimakkuus ja kesto riippuvat paitsi annostuksesta, myös käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, sosiaalisesta tilanteesta ja ympäristöstä, jossa ainetta käytetään. 

Muiden hallusinogeenien tavoin psilosybiinisienten aiheuttamaa psyykkistä riippuvuutta pidetään melko lievänä, eikä fyysistä riippuvuutta ole kuvattu. Sen sijaa toleranssia eli tottumista aineen vaikutuksiin kehittyy, mikäli ainetta käytetään toistuvasti lyhyellä aikavälillä. Psilosybiinisienten akuutin toksisuuden uskotaan olevan matala, mutta annostelu on hankalaa vaihtelevista pitoisuuksista johtuen. Psilosybiinisienet muistuttavat kuitenkin luonnossa erehdyttävästi monia ei-psykoaktiivisia syömäkelvottomia tai myrkyllisiä pieniä ruskeita ja kullanruskeita sieniä. Myrkytyksen vaara onkin suurin, mikäli luonnosta on poimittu erehdyksessä myrkyllisiä sienilajeja.  

Aino Kankaanpää
FaT, THL

 

Koulu M, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia. Medicina Oy, 2007. Sienimyrkytykset.

Ohenoja E, Jokiranta J, Mäkinen T, Kaikkonen A, M. Airaksinen MM. (1987). The occurrence of psilocybin and psilocin in Finnish fungi. Journal of Natural Products 50(4): 741-744.

Gable RS: Comparison of acute lethal toxicity of commonly abused psychoactive substances. Society for the Study of Addiction, 2004

Passie T, Seifert J, Schneider U, Emrich HM: The pharmacology of psilocybin. Addiction Biology, 2002

Huumausainelaki 373/2008 - Ajantasainen lainsäädäntö – Finlex

Salo P, Niemelä T, Nummela-Salo U, Ohenoja E (toim.) Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, 2005. 

Araújo AM, Carvalho F,  Maria de Lourdes Bastos , Paula Guedes de Pinho,  Márcia Carvalho. The hallucinogenic world of tryptamines: an updated review. Arch Toxicol.,  2015 DOI 10.1007/s00204-015-1513-x.

Grob CS, Danforth  AL, Chopra GS, et al., 2011.Pilot study of psilocybin treatment for anxiety in patients with advanced-stage cancer. Arch. Gen. Psychiatry 68(1),71–78.

Tylša F, Páleníčeka , Horáčeka J. Psilocybin – Summary of knowledge and new perspectives. European Neuropsychopharmacology  (2014)24, 342-356.

EMCDDA: Euroopan huumeraportti 2014. Näkökulmia huumeisiin.

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?
Ääniä annettu: 831 - Keskiarvo: 3

Jaa

Facebook Twitter Google+ Delicious Google bookmarks