A A A
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский
  • Viittomakieli

Olet täällä

Kirjoituksia tipattomasta

Ongelmana juomattomuus?
Projektikoordinaattori Janne Takala, A-klinikkasäätiö/Lasinen lapsuus

Sanotaan suomalaiselle olevan ongelma, jos joku ei dokaa muiden tahtiin. Jo alaikäiset tunnistavat tämän kansallisen pikku erikoisuutemme.

Lue lisää

Olin mukana selvittelemässä nuorten näkemyksiä suomalaisten alkoholikulttuurista pari vuotta sitten. Valtaosa nuorista oli sitä mieltä, että alkoholinkäyttämisestä kieltäytymistään täytyy meillä perustella jotenkin. Saman kyselyn mukaan vain joka viides nuori pitää suhtautumistamme alkoholiin järkevänä. Fiksuissa nuorissa elänee kansamme toivo.

Mutta huoli toisten juomattomuudesta ei ole yksityisomaisuuttamme. Olin muinaisessa opinahjossani parikymppisenä päättänyt pitää muutaman kuukauden terveys- ja säästökuurin kesken parhaan opiskelijarientokauden. Suvaitsevaisuudestaan tunnetusta Hollannista kurssillemme vierailevaksi opettajaksi saapunut lehtori ei tipatonta osallistumistani yhteiseen illanviettoon suvainnut. Hänen mukaansa moinen pakkoitsesäätely on varma merkki alkoholiongelmasta. Myös Manner-Euroopassa juomattomuus siis voinee olla isompi alkoholiongelma kuin juominen. Tipatonta tammikuuta vietti vuosi sitten 700 000 suomalaista. Kehtaisiko eurooppalaismaikka lokeroida tuon porukan alkoholisteiksi?

Moiset asennehäiriöt toki herättävät silti pohtimisen arvoisen kysymyksen: Miksi jäädä tipattomalle, jos ei koe alkoholinkäytön aiheuttavan vähäisiäkään ongelmia? Tämän hetkinen tipattomuuteni on kestänyt pari viikkoa joulunvälipäivistä alkaen, alkoholinkäyttö kun ei huhuista poiketen ole pakollista uudenvuodenaattona. Olenko kostunut kuivuudesta mitään?

Aika on arvokkainta mitä köyhänä, harrastuksiani rakastavana ja työhöni paljon panostavana ihmisenä omistan. Tippa tai pari tuoppia ei tapa, mutta niiden nauttimiseen viikonloppuiltaisin panostettu aika on mukava sijoittaa toisinaan toisin. Kohtuullinenkin alkoholinkäyttö ehkäisee ainakin minun kohdallani liikuntaan ja ulkoiluun liittyvät harrastukset helposti myös nauttimista seuraavana päivänä. Vanhemmiten pienikin alkoholimäärä tuntuu estävän kunnollisen levon. Jo parin viikon moitteettomasti nukutut yöt parantavat ihmeesti vireyttä tehdä eri asioita. Olen voittanut aikaa. Katsotaan helmikuun alussa, mihin se riitti.
 

Pöhnässä elämästä
Toiminnanjohtaja Lassi Rajamäki, Sosped säätiö

Minulle syntyi poika 1.1. Jo edeltävän noin kahdeksankuukautisen jaoin vaimoni kanssa alkoholitonta tai kohtuualkoholillista odotusaikaa, koska "kaveria ei jätetä" edes silloin, kun toinen jättää alkoholit väliin ja pitäytyy muissa juomissa, kuten vedessä ja vichyssä. Hyvä vesi maistuu minullekin. (Meille pidättyväisyys tosin tarkoittaa alkoholin lisäksi sokerinkin minimointia arkisessa ruokailussa. Ja se onkin oma taiteen lajinsa, kun sokeria löytyy monista leivistäkin ja kaikesta mahdollisesta valmistuotteesta.)

Lue lisää

Palataan takaisin poikani syntymään. Mitä sillä on tekemistä tipattomuuteni kanssa? Laskettu aika oli tammikuun lopussa ja nyt kun katson taaksepäin reilun viikon tapahtumia, voin todeta seuraavaa: en tarvitse alkoholia tai muita huumausaineita ollakseni täysin pöhnässä. Riittää, kun poika syntyy ennenaikaisesti lääkärin päätöksellä, kiireellisellä leikkauksella johon itse ajan silmät sumussa paikalle vain odottaakseni leikkauksen alkamista ja päättymistä sairaalaosaston aulassa. Niinä hetkinä adrenaliinit, endorfiinit tai muut kehon omat huumausaineet pitävät huolen, että on vain ihan pihalla.

Tunteet ovat pinnassa ja vaihtelevat. Ajatukset laukkaavat ja järki koettaa kaiken keskellä rakentaa jokaisesta ajatuksesta, teosta ja valinnasta sellaista, että illalla voi todeta kaiken kuitenkin hoidetun parhain päin. Reality-checkit vääntävät niska limassa töitä yrittäen pitää jalkani maassa.

Kun pieni ihmisalku viimein lepää letkutettuna ja maailman parhaassa vastasyntyneiden ennenaikaisten hoidossa (siis suomalaisessa synnytyssairaalassa), sitä pohtii erilaisia mahdollisuuksia, mitä vielä voi tapahtua. Öisin on vaikea saada unta, elää pelkoja ja tuntee valtaisaa houkutusta heittäytyä elämää suuremman uskon kohteen huomaan.

Kun ei ole varmuutta uuden elämän selviytymisestä, sitä vain harppoo keskellä ajatusten ja tunteiden vuoristorataa. Alkoholi siihen vielä päälle olisi suoranainen rikos. Näissä elon suurissa käännekohdissa elämä on parasta huumetta. Ilmainen pöhnä, ei tarvitse poiketa pitkäripaisen kautta.

Läheltä piti -tilanne tuli yllättäen siinä vaiheessa, kun alkoi jo näyttää siltä, että kaikki päättyisikin hyvin. Kaadoin tukijoukoillemme punaviinilasilliset – itselleni myös. Kun aloimme kohottaa maljoja, muistin tipattomuuslupaukseni ja kaadoin ripeästi lasini sisällön muille aikuisille. Vaihdoin lasiini mustikkamehun. Väri oli melkein sama ja makukin mairitteli.

Pöhnä vähitellen helpottaa, mutta uusi elämän humala onkin sitten päällä kun poika on päässyt kotiin ja se saattaa lopulta olla minulle ihmeellisempää kuin pojalle. Hänhän on meitä seuraillut jo kuukausien ajan. Me olemme vain nähneet mahan kasvavan ja tunteneet pieniä liikkeitä.

Tässä sitä taas ollaan pilvessä, nautintoaineena ihmeellinen elämä. Oikeinkäytettynä.
 

Seuraavaksi tipaton heinäkuu?
Tiedottaja Auli Saukkonen, A-klinikkasäätiö

Ensimmäinen ajatus alkoholinkäytöstä. Sunnuntai, tammikuun 5. päivä, noin kello 16. Ulkona on käyty pitkällä kävelylenkillä, ruoka kypsyy uunissa. Läjähdän sohvalle ja silloin se tulee, ajatus, että nytpä olisi kiva, jos olisi tuossa lasi punaviiniä. Hymähdän itselleni, ja ajatus häipyy saman tien.

Lue lisää

Perjantai, 10. tammikuuta. ”Olisko sulla aikaa vaikka kahville ja leivokselle tai drinkille jossain elegantissa paikassa keskustassa duunin jälkeen?” tiedustelee ystävä sähköpostissa. Näemme kahvila-ravintolassa. ”Mulla ei ole tipaton tammikuu, joten mä voisin ottaa lasillisen valkoviiniä”, julistaa ystävä voitonriemuisena. Tarjoilija naurahtaa. Juon kaksi kuppia kahvia. Mukava ilta.

Olen alkoholinkäyttäjänä varmaan aika tavanomainen tapaus. Kas, näin se menee. Olipa kova päivä töissä, kyllä nyt taidan avata viinipullon! Saisi katki työperäiset vatvomiset. Tai: onpa kiva jutella miehen kanssa iltamyöhään kotona ja parantaa maailmaa. Mitä jos avattaisiin vielä viinipullo! Mitä muuta? Pullo siideriä saunan jälkeen. Se on klassikko. Tai: halu nähdä kaveria, eikä kumpikaan jaksa kutsua toista kylään (edellyttäisi siivoamista ja ruuanlaittoa). Missä siis nähdään? Kapakassa tietysti. Tehän tiedätte. Alkoholinkäyttö liittyy johonkin itse kullakin, itselläni tyypillisesti haluun rentoutua tai yhdessäoloon sosiaalisissa tilanteissa.

Olen viettänyt tipatonta tammikuuta muutaman kerran aiemminkin, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Tipaton on kaikille meille itseämme alkoholin kohtuukäyttäjiksi kutsuville mahtava tilaisuus tutkia suhdettamme alkoholiin. Paljonko juomme? Miksi juomme? Voisiko sitä olla juomattakin? Onko helppo vai vaikea olla juomatta?

Tuntemuksia? Aiemmista tipattomista kausista olen havainnut sen, että nukun paremmin ja mieliala ainakin tuntuu jotenkin virkeämmältä ja energisemmältä. Nyt en tiedä. Ehkä tarkkailen itseäni liikaakin, kun olen luvannut kirjoittaa tämän jutun.

Mutta missään tapauksessa olo ei tunnu ainakaan huonommalta! Olen noudattanut omia oppejani ja tutkinut tipattoman tammikuun aikana suhdettani alkoholiin. Omassa alkoholinkäytössäni älyttömimmältä tuntuu saunan jälkeinen siideri. Onko siinä järkeä? Mitä siitä saan sellaista mitä en saisi vaikka limsasta tai mehusta – ellen peräti vesilasillisesta? No en mitään. Se on tapa, automaatti, jota ei ajattele sen enempää.

Mies ehdottaa, voisimmeko pitää tipattoman heinäkuun. Ajatus on radikaali ja kiinnostava mutta ei ehkä hullumpi. Elokuussa tyypillinen havainto on, että kuinka elopainoa onkin taas tullut lisää. Tässä saattaisi olla lääke asiaan.
 

Valinnanvapauden rajoittaminen kirpaisi
Ylilääkäri Kaarlo Simojoki, A-klinikkasäätiö

Tammikuu alkaa kääntyä loppua kohden ja on aika pohdiskella tipatonta aikaa: olenko nukkunut paremmin tai olinko töissä tehokkaampi? Koinko mitään muutoksia?

Lue lisää

Mielessäni on tipattoman aikana ollut mediassakin esitelty englantilainen tutkimus, jossa tipattomuuden todettiin jo kuukaudessa vaikuttavan positiivisesti mm. rasva-arvoihin ja verenpaineeseen. En testannut itseäni ennen tipatonta, joten varma en voi olla, miten omalla kohdallani kävi.

Päällimmäiseksi tipattomuudesta on jäänyt se tunne, kun tajusin kavereiden kanssa syömässä tammikuun ensimmäisellä viikolla käydessäni, etten voikaan juoda sitä yhtä lasillista viiniä, koska olin lähtenyt mukaan tipattomalle.

Otti suoraan sanottuna päähän, kun tuolla tavalla rajattiin omaa valinnanvapautta. Kaverin tokaistessa ”juo nyt vaan se yksi lasi ja jätä kertomatta; eihän kukaan saa tietää” tajusin, kuinka vaikeaa on sitoutua ulkopuolelta asetettuihin tavoitteisiin ja kuinka helppoa olisi retkahtaa – etenkin sosiaalisen paineen alla.

Harrastin hetken Jacobin painia ja jätin viinin tilaamatta. Jälkeenpäin tuli hyvä mieli, kun olin pysynyt päätöksessäni.

Kyseisen episodin myötä ajatukseni siitä, että hoidossa tavoitteet on aina asetettava yhdessä potilaan kanssa ja hänelle on myös tarjottava monipuolisesti tukea niiden saavuttamiseksi (ei siis pelkkää lääkitystä), vahvistui entisestään.
 

Jaa

Facebook Twitter Google+ Delicious Google bookmarks