Jouni Hynysen saatesanat

Olen pitänyt tipatonta tammikuuta aina amatöörien ja naisten vouhotuksena. Oma periaatteeni on se, että juon silloin kun huvittaa. Alkoholinkäyttöni liittyy lähinnä työhöni, kotona en tavallisesti juo. Voisi kiteyttää, että olen kännissä vain töissä.

Nyt ajattelin pyrkiä tipattoman tammikuun viettoon. Tiedän jo nyt, että se ei tule onnistumaan. Taakse jääneet railakkaat pari vuotta takaavat kuitenkin sen, että tällä hetkellä ei tee alkoholia mieli, eikä ryyppääminen missään muodossa kiinnosta pätkääkään. Näissä fiiliksissä lähden siis liikkeelle vuoteen 2010.

Pyrin kirjoittamaan tänne päivittäin jotain, tai ainakin muutaman kerran viikossa. Minulle nimittäin kerrottiin, että mitä useammin kirjoitan sitä suuremman liksan saan. Ensimmäinen kirjoitus on luettavissa heti tammikuun alussa ja viimeinen kuun lopussa tai helmikuun alkupuolella.

Tarkoitukseni on kertoa karua kertomaa oman tipattomani epäonnistumisesta. Toivottavasti se jollain kierolla tavalla kannustaa teitä pitämään korkin kiinni.

Hauskoja lukuhetkiä.

- Jouni Hynynen

---

• Julkaistu
• 12.01.10

8.1-10.1.10

PERJANTAI 8.1.2010
Alkaa helpottaa. Lievä alakulo nimittäin. Laskeskelin juuri, että olen ollut reissussa ja tehnyt duunia lähes tauotta puolitoista vuotta putkeen. Kun sellaisen putken jälkeen asettuu himaan, olo on omituinen. Kroppa ei tahdo pysähtyä, vaikka pää tahtookin. Siitä kai seuraa lievää levottomuutta ja pahaa oloa. Sama juttu jokaisen levyn teon ja rundin jälkeen. Sylettää. Perjantaisin ja lauantaisin kuuden jälkeen kroppa kävelee itsekseen soundcheckiin. Puolen yön tienoilla alkaa pulssi nousta ja ukko virittelee haara-asentoa olohuoneessa. Kroppa ja mieli huutaa kossua ja aplodeja!

Mutta nyt ei kukkoilla. Lauleskelen yhden biisin laulut ja toisen biisin kertosäkeen koneelle. Aurinko paistaa työhuoneeseen ja minä laulan kuolemasta. Naurattaa. Käyn paskalla ja kirjoitan yhden biisin kertosäkeen sanat samalla. Ihan puuta heinää, mutta kelpaa demolle.

Käyn salilla ja teen vatsaa, rintalihaksia (voiko puhua lihaksista, nää on manboobsit! Pitäis ruveta käyttämään rintaliivejä, saatana!) sekä yläselkää. Ehkä voisi ruveta elvyttämään punttiharrastustakin taas pitkästä aikaa. Maistuu nimittäin asialliselle.

Illalla soittelen syntikkaosuuksia yhteen biisiin. Katson dvd:ltä Kill Bill -elokuvan, joka on lojunut katsomattomana kaapissa noin neljä vuotta. Kannatti katsoa, pidän siitä. Uma Thurman on aika herkku, vaikkakin vähän liian laiha. Mutta kai noissa samurai-hommissa pitääkin olla vähän hoikempi. Jos katsoisi huomenna toisenkin osan.

En muuten yleensä pidä elokuvista. Vievät liikaa aikaa. Silti saatan iltaisin katsoa pari tuntia telkkarista jotain ihan paskaa. Käsittämätöntä. Mutta Tirlittan ei ollut paskaa! Mahtava lastenjuttu muistaakseni vuodelta 1969, jossa Jaana Saarinen on ihan paras! Tyttökin seurasi sitä ihan psykoottisena. Hannu Manninenkin unohtui hetkeksi.

Saunan jälkeen juon yhden tölkin tummaa, tsekkiläistä olutta. Maistuu taivaalliselle. Onneksi en ostanut niitä enempää.

Yöllä soitan lisää syntikoita yhteen toiseen biisiin. Tarkistan puhelimen. Serkulta ja kaverilta on tullut viestit, joissa he houkuttelevat viinanjuonnin kiroihin. Vastaan, että palataan syssymmällä. Mutsilta on tullut viesti, jossa hän kysyy, että voisiko hän tulla isän kanssa joskus meille kahville. Vastaan, että ette voi.

Kirjoitan loput sanat siihen biisiin, johon tein paskalla kertosäkeen. Hölynpölyä.

Vähän ennen kahta maate. Pari lukua Veikko Huovista. Naureskelen ääneen.

LAUANTAI 9.1.2010
Kauhea nälkä. Teen kunnon aamiaisen. Ruokaisa munakas, leipää ja mehua. Hesarin lukua kaikessa rauhassa. Sitä tosin häiritsee se, että sinne on revitty tästä blogista minun kommenttini. ”Eipä lähtenyt tipaton käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla.” No, tottahan se on, ei siinä mitään. Mutta en kaipaisi enää muistutusta siitä, en varsinkaan heti aamiaispöydässä.

Sovin kahvihetken vanhempieni kanssa sitten kuitenkin. Sitä ennen käyn kaupungilla asioilla. Saatanan kylmä. Kylmä on myös meillä sisällä. Sisälämpömittari näyttää makuuhuoneen lämpötilaksi 14 astetta. Se on muuten aika vähän. Olohuoneessa on sentään 17. Soitin asiasta viime viikolla huoltofirmaan, mutta ei sieltä kukaan ole vielä tullut pattereita katsomaan. Ilmattu ne on, joten vika ei ole siinä. No, onneksi työhuoneeni ja tytön huone ovat lämpimät.

Pidän kuittitalkoot. Erottelen omat, firman ja levy-yhtiöön menevät kuitit toisistaan ja laitan ne kuoriin. Vihaan papereita, joissa on numeroita. Samalla etsin jälkiverolaskuni (toinen erä 3750 egee) ja muut laskuni ja tarkistan eräpäivät. Huomaan, että Kuopion kaupungilta saamani parkkisakko on taas myöhässä. Sain sakon kesällä ja maksoin sen jo kerran myöhässä. Nyt myöhästyy taas, joten vielä kolmas lasku on tulossa. Tarkistan myös tilitilanteeni. Rahaa on niin vitusti. Laittakaa vaan lisää laskuja, saatana! Ei tunnu missään!

Vanhempieni kanssa vietetyn kahvitteluhetken, jossa isäni kehuu Paavo Väyrystä ja minä vaikenen, jälkeen siirrymme anoppilaan syömään. Paikalla on muutakin sukua. Taivaallista safkaa, jonka jälkeen otan päiväunet. En osaa olla sosiaalinen. Päässä pyörii biisi, jonka idean hahmottelin ennen ruokailua. Perustuu täysin rytmiin. Uppoaa jonnekin Marilyn Mansonin ja U2:n väliin. Vaimoni ja anoppini varmaan arvaavat ”poissaoloni” syyn, muut ovat ihmeissään kun jätkä toljottaa kaukaisuuteen ja kädet hakkaavat rytmiä reisiin. Omiin tällä kertaa.

Kotona tarkistan parilta Mansonin levyltä, etten ole varastanut sieltä vahingossa melodiaa. Huomaan, että sointupohja on pöllitty, melodia ei. Se riittää minulle. Sama sointukierto on vähintään miljoonassa muussakin biisissä. Samalla huomaan, että Marilyn Manson on paskaa. Miksi minulla on neljä sen jätkän levyä? Vitun rumakin se on. Rumempi kuin minä.  Se tarkoittaa: todella ruma.

Katson Kill Billin toisen osan. Parempi kuin ensimmäinen. Erittäin viihdyttävää väkivaltaa, vaikka yleensä en kestä leffoja, joissa tehdään epärealistisia kungfu-hyppyjä ja -liitoja. Kai se on sitten eri asia, jos niitä loikkia tekee nainen.

Yöllä rakennan tekemäni biisin rumpu- ja kitarapohjan koneelle. Kahden aikaan, kun olen menossa maate, on pakko katsella olohuoneen ikkunasta, kun kookas mieshenkilö hortoilee baarista kotiinsa päin. Jalkakäytävä ei meinaa riittää. Naurattaa pirusti, mutta on pakko samalle seurata, että ukko pysyy varmasti pystyssä. Ulkona on kuitenkin 20 astetta pakkasta.

Onneksi minä en ole tuolla ja tuossa kunnossa tällä kertaa. Luen kolme Huovis-tarinaa makuuhuoneessa, jossa on oikeasti ihan vitun kylmä.

SUNNUNTAI 10.1.2010
Väsäilen taas kunnon aamiaisen. Sen jälkeen sähköpostien purkua ja syntikoiden soittoa yhteen biisiin. Juoksen kuntosalille, poljen kuntopyörää neljäkymmentä minuuttia ja juoksen takaisin. Vaaka näyttää 88 1/2 kiloa. Suunta on oikea. Soitan lisää syntikoita. Teen ruokaa sukulaisille, jotka ovat kylässä. Käväisee mielessä, että voisi nauttia lasin viiniä samalla. En nauti. Ruuan laiton lomassa syntyy vahingossa kaksi uutta kertosäettä ja yksi uusi riffi. Syön, luen ja nukahdan hetkeksi. Vieraat ovat sen verran tuttuja, että voin nukkua heidän läsnäolleessaan. Teen toisen tekemäni kertosäkeen ympärille kokonaisen biisin ja yöllä rakennan siihen rumpupohjan koneelle. Luen kolme Huovis-tarinaa ja nukahdan.

Muista pyhittää lepopäivä.

Edellinen

Seuraava