Jouni Hynysen saatesanat

Olen pitänyt tipatonta tammikuuta aina amatöörien ja naisten vouhotuksena. Oma periaatteeni on se, että juon silloin kun huvittaa. Alkoholinkäyttöni liittyy lähinnä työhöni, kotona en tavallisesti juo. Voisi kiteyttää, että olen kännissä vain töissä.

Nyt ajattelin pyrkiä tipattoman tammikuun viettoon. Tiedän jo nyt, että se ei tule onnistumaan. Taakse jääneet railakkaat pari vuotta takaavat kuitenkin sen, että tällä hetkellä ei tee alkoholia mieli, eikä ryyppääminen missään muodossa kiinnosta pätkääkään. Näissä fiiliksissä lähden siis liikkeelle vuoteen 2010.

Pyrin kirjoittamaan tänne päivittäin jotain, tai ainakin muutaman kerran viikossa. Minulle nimittäin kerrottiin, että mitä useammin kirjoitan sitä suuremman liksan saan. Ensimmäinen kirjoitus on luettavissa heti tammikuun alussa ja viimeinen kuun lopussa tai helmikuun alkupuolella.

Tarkoitukseni on kertoa karua kertomaa oman tipattomani epäonnistumisesta. Toivottavasti se jollain kierolla tavalla kannustaa teitä pitämään korkin kiinni.

Hauskoja lukuhetkiä.

- Jouni Hynynen

• Julkaistu
• 26.01.10

22.1-25.1.10

PERJANTAI 22.1.2010
Kivun loppumisen jälkeen aamu jatkuu järkytyksellä. Nyt-liitteessä on juttu meidän keikkabussista, Ukonhaudasta! Hongisto on hoitanut homman tyylikkäästi, mutta silti juttu tulee ihan puun takaa. Mutta hyvä juttu, ei siinä mitään. Oikein hyvä. Paitsi taas kerran Kotiteollisuuden yhteydessä puhutaan rahasta. Ja sehän on tietysti ihan perseestä. Se on syvältä ahterin uumenista. Me olemme taiteilijoita, emme liikemiehiä!

Oha se varma...

Päässä pyörii riffi. Teen sen koneelle ja huomaan, että se on paras mitä olen tähän asti tehnyt. Miksaan viimeisen demobiisin valmiiksi. Poltan kaikista biiseistä (ja siitä uudesta riffistä) levyt itselleni ja Sinkkoselle. Kuuntelen kaikki tekemäni 14 biisiä läpi ja merkkaan ylös mikä niissä on vikana. Huomaan, että paljon. Vitusti. Suurin osa kertosäkeistä ja riffeistä menee uusiksi. Ihan paskaa. Alkaa oksettaa. Mutta näin se menee aina: ensimmäinen satsi on paskaa, sieltä jää käteen vain muutamia pätkiä. Pieniä kultahippuja. Ainoastaan yksi biisi on kokonaisuudessaan sen kuuloinen, että se voisi toimia tuollaisenaan lopullisena versionakin.

Otan kitaran käteen ja teen vielä yhden uuden riffin. Soitan sen sanelukoneelle ja jätän lojumaan. Nukuttaa vitusti, ei jaksa keskittyä. Juoksen kuntosalille, poljen 50 minuuttia kuntopyörää ja juoksen takaisin. Ilmoitan Karmilalle, etten voi tänään tulla Helsinkiin ja käyn nukkumaan.

Illalla käyn saunassa. Saunaoluita en juo, vaikka mietinkin, että se voisi tämän ensimmäisen demosatsin valmistumisen kunniaksi olla aivan asiallista.

Kymmeneltä nukkumaan. Aaa-tuti-lulla.

LAUANTAI 23.1.2010
Aamulla ennen seitsemää ylös. Tyttö hoitoon ja ajo Kouvolaan Staminan videon kuvauksiin. Siellä menee koko päivä ja ilta. Ihan vitun kiva sessio ja vieläpä aivan selvinpäin! Voiko selvinpäin olla hauskaa? Näköjään voi. Mutta ei oteta tavaksi. Mieltäni jää vaivaamaan outo seikka. Tekevätkö muut bändit videonsa selvinpäin? Kotiteollisuus on aina aivan tillin tallin heti aamusta saakka kun videoita kuvataan. Ei sitä rääkkiä ja poseeraamista muuten kestä.

Onneksi päivän edetessä selviää, että viski alkaa maistua myös Staminan porukoille. Olen helpottunut. Karjalaisen rentturockin tulevaisuus on hyvissä käsissä. Nuori polvi näyttää kykynsä kaikilla elämän saroilla.

Ajelen illalla kotiin ja sovin Karmilan kanssa, että menen huomenna Helsinkiin kyttäämään miksauksia. Tuoksahtaa alkoholille, sitä tekee nimittäin mieli ihan vitusti. Miettikää nyt: juopotteluun taipuvainen mies joutuu koko päivän ja illan seuraamaan KOUVOLASSA, joka on siis maailman persereikä, muiden tissuttelua täysin selvänä! Mitä siitä voi seurata? Ei muuta kuin totaalinen ratkeaminen.

Auton konepellille jäi Staminan videokuvauksista jotain.

SUNNUNTAI 24.1.2010
Ajan auton korjaamon pihaan, vien avaimet sen postilaatikkoon ja hyppään junaan klo 11.34. Tilaan kaljan. Loput voitte lukea Alibista.

Junamatkalla joku kolli kyselee minulta, että milloin, Marko, se Kuorosota oikein alkaa telkkarista. Kerron, että minä en valitettavasti tiedä. Väitän vielä, että Tarot on paska bändi enkä oikeasti osaa, vaikka Marko Hietala olenkin, soittaa bassoa ja laulaa. Pieraisen ja röyhtäisen kovaäänisesti. Kerron pitäväni miehistä. Kouraisen ravintolavaunun miesmyyjän persettä hänen mennessään ohi ja huudan ”Hietalan Markolta Kuopiosta terveisiä”.

Juon lisää. Ei tätä muuten, saatana, kestä.

MAANANTAI 25.1.2010
Olen jotenkin selvinnyt yöllä kotiin. Viimeisellä junalla kai. Pandemonium on valmis. Siitä tuli aivan helvetin hyvä. Sitä piti hieman juhlia Loosessa.

Päätä koskee. Puoli yhdeltä alkaa närästää rajusti. Oksennan vatsani tyhjäksi ja se helpottaa hetkeksi. Sitten se jatkuu taas loppuen vasta kahdeksan aikaan illalla. Olen märkänä hiestä.

Suihkuun, ruokaa naamaan ja Taistelutovereiden jälkeen nukkumaan. Nyt jos olisin neiti, sisustussuunnittelija, sählynpelaaja tai tanssija, tai jos oppisin tekemistäni virheistä, voisin luvata etten juo enää koskaan. Mutta minä olen mies. En lupaa mitään noin typerää.

Ensi kerralla juon vielä enemmän!

« Edellinen

Seuraava »