Jouni Hynysen saatesanat

Olen pitänyt tipatonta tammikuuta aina amatöörien ja naisten vouhotuksena. Oma periaatteeni on se, että juon silloin kun huvittaa. Alkoholinkäyttöni liittyy lähinnä työhöni, kotona en tavallisesti juo. Voisi kiteyttää, että olen kännissä vain töissä.

Nyt ajattelin pyrkiä tipattoman tammikuun viettoon. Tiedän jo nyt, että se ei tule onnistumaan. Taakse jääneet railakkaat pari vuotta takaavat kuitenkin sen, että tällä hetkellä ei tee alkoholia mieli, eikä ryyppääminen missään muodossa kiinnosta pätkääkään. Näissä fiiliksissä lähden siis liikkeelle vuoteen 2010.

Pyrin kirjoittamaan tänne päivittäin jotain, tai ainakin muutaman kerran viikossa. Minulle nimittäin kerrottiin, että mitä useammin kirjoitan sitä suuremman liksan saan. Ensimmäinen kirjoitus on luettavissa heti tammikuun alussa ja viimeinen kuun lopussa tai helmikuun alkupuolella.

Tarkoitukseni on kertoa karua kertomaa oman tipattomani epäonnistumisesta. Toivottavasti se jollain kierolla tavalla kannustaa teitä pitämään korkin kiinni.

Hauskoja lukuhetkiä.

- Jouni Hynynen

• Julkaistu
• 20.01.10

14.1-16.1.2010

TORSTAI 14.1.2010
Uni auttaa. Aina. Heti aamusta päässäni soi uusi melodia sen hylätyn kertosäkeen tilalle, samalle sointukierrolle. Kertsistä tulee ISO. Todella iso. Hyräilen melodian talteen puhelimeen samalla kun vien tyttöä hoitoon. Tai oikeastaan kolme päällekäistä melodiaa.

Aina ei ole kivaa, että päässä soi. Se on kaaos.

Aamutoimien jälkeen laulan tämän uuden kertosäkeen stemmoineen, samoin kuin erään toisen. Äänitän uudet taustalaulut vanhempaan demobiisiin. Alkaa olla valmista. Vielä pitäisi soitella vähän ja laulaa yksi biisi (sanat on vielä tekemättä) ja sitten voin miksata nämä valmiiksi ja polttaa levylle. Yksi koneella oleva biisi taitaa jäädä. Se maistuu jotenkin väkinäiseltä. Pitää tehdä parempi.

Sain eilen uudet verokortit. Prosentti on 45 ja jos tulot ylittyvät, se nousee 56:en. Se on ok. Laitan pääkortin Dex viihteeseen ja kaksi sivukorttia Johanna kustannukseen sekä Like kustannukseen. Näin aluksi. Nyt joku älypää laittaa minulle sähköpostia tämän luettuaan, että eikö minulla kannattaisi olla freelancer-kortti. No, ehkä, vittu, kannattaisi, mutta arvatkaapa kiinnostaako juosta verovirastossa sen takia. Joku toinen älypää suunnittelee jo laittavansa viestiä, että muutokset voi tehdä netissä. Tiedoksi: ei kiinnosta, en jaksa.

Saan tekstiviestin, jossa kerrotaan Rumban yleisöäänestystuloksista. Kuulostaa hyvältä, pitää hakea lehti jostain huomenna. Tänne Karjalan kauppoihin se saapuu päivän myöhässä. Lehti maksetaan oravannahoilla, helminauhoilla, winchester-kivääreillä, huovilla tai tuliliemellä. Tai kaikilla näillä. Ugh, olen puhunut. Pakkaan vankkurit valmiiksi.

Viimeistelen kirjaprojektin. Nyt kaikki on hyllyssä. Mutta heikko hylly huojuu uhkaavasti. En jaksa välittää. Alkuyöstä hylly romahtaa. Kirjat lojuvat lattialla. En jaksa välittää siitäkään.

Tarkistan puhelimen puolenyön tietämillä. Pidän sitä äänettömällä. Olen pitänyt jo monta vuotta, mutta varsinkin nyt luovaan aikaan. Tarkastan sen vain pari kertaa päivässä. Minua on kaivattu, Martikaisen Jarkko on soitellut ja kirjoittanut viestin. Lupaan viestillä palata asiaan kun jaksan. Jarkko on kiva mies. Pieni suuri mies. Ihminen isolla iillä.

Yöllä laittelen biisejä siihen kuosiin, että voin tehdä huomenna viimeistelyt. Pariin biisiin pitää soittaa vielä bassot ja yhteen kitarat. Ja se yksi pitää vielä laulaa, kunhan saan siihen jotkut sanat tehtyä.

Ystäväni, jo edesmennyt, Huovinen tuudittaa minut uneen.

PERJANTAI 15.1.2010
Vain Imatralla voidaan olla niin juntteja, että otetaan Baseballs esiintymään Big Band-festivaaleille. Lehdessä mainostetaan, että liput tulevat myyntiin maanantaina. Se onkin fiksu veto, sillä kesällä bändiä ei muista enää kukaan. Nyt liput saattavat mennä kaupaksikin. Kesällä, festareiden koittaessa, pankkineidit ihmettelevät jakkupuvuissaan, että minkäs bändin ”konserttiin” minulla liput onkaan. Onneksi mies on varannut ”rokkiteltasta”, tai sen VIP-tilasta, oman pöydän, jossa on valkoiset liinat ja kynttilöitä. Kyllä siinä kelpaa pihviä mutustellessa ja punaviiniä kitatessa rokkia kuunnella. Muutaman punaviinilasin jälkeen villiinnytään oikein tanssimaan. Mies alkaa röyhistellä rintaansa, avaa pukunsa takin ja löysää kravattiaan. Vaatii tuttua järjestysmiestä päästämään hänet ja vaimonsa backstage-alueelle bändiä tapaamaan. Sitten mennään takahuonekoppiin kikattelemaan ja kinuamaan nimmareita. Hyi helvetti.

Käyn aamulla kaupassa. Menen kaljaosastolle, sillä suu napsaa muutaman saunakaljan perään. Osastolla on kaksi nuorta miestä. Toinen huutaa ”hynynen”. Ei minulle tarvitse huutaa kuka minä olen. Minä tiedän sen itsekin.

Vai tiedänkö?

Kuukausi sitten junassa kävi vastaava tilanne. Istuin ravintolavaunussa, join kaljaa ja täytin ristikkoa. Joku aikamiespoika istui viereeni ja alkoi tentata minua. Kysyi, että miksi täytän ristikkoa. Kerroin ystävällisesti, että koska pidän siitä. Ukko jatkoi, että mitä äijä. Vastasin, että mitäs tässä. Lopuksi hän kysyi, että miksi en juttele hänen kanssaan. Kerroin miehelle, että mieluummin pidän turpani kiinni kun jauhan paskaa, koska täytän tätä ristikkoa, eikä mitään varsinaista asiaa ja avautumisen aihetta ei ole. Siinä vaiheessa ukko hiljeni ja poistui. Kului vajaat puoli tuntia ja vastapäähäni istahti nuorempi mies joka kysyi miten menee ja minne matka. Sanoin, että haluaisin mennä Helvettiin, mutta näköjään olen siellä jo.

Soitan basson siihen biisiin, jossa on ISO kertosäe. Tajuan, että nyt on helmi käsissä. Tytöiltä kastuu pöksyt kun he kuulevat tämän, se on varmaa. Ja heidän miehiään vituttaa. Toistaalta, keikan jälkeen kotona, panon jälkeen, hekin kiittävät meitä.

Soitan toiseenkin biisiin bassot sekä kitarat. Käyn paskalla ja kirjoitan sen kertosäkeeseen sanat. Tulee aika hyvä. Tämä on ensimmäinen teksti, jonka voisi jo lähes tällaisenaan käyttää. Laulan sen stemmoineen pois kuleksimasta, vedän verkkarit niskaan ja teen 8 km hiihtolenkin. Kulkee todella hyvin. Kolme minuuttia häviää edellisen kerran ajasta pois, vaikka en edes yritä sitä. Vedän perinteisellä. Kokeilen tosin, ohitellessani, myös luistelua ja se tuntuu kulkevan. Ehkä pitäisi laittaa luistelusuksetkin kuntoon, parin vuoden tauon jälkeen...

Kävelen hikisenä, parta huurussa, verkkareissa ja hiihtomonoissa Prismaan ja haen sen Rumban. Jengi katselee montut auki. Kuiskutellaan ja osoitellaan sormella. Mitä vittua? Pitäisikö minun tehdä ostosreissut nahkahousuissa, niittivyössä ja haara-asennossa kävellen? Muutama viikko sitten paikallislehden tekstari-palstalla oli kuulemma viesti, jossa joku tekstaili tulleensa hyvälle tuulelle nähdessään minut kaupan kassalla. Häh? Milloin lappeenrantalaiset oikein tottuvat minuun? Olenhan asunut kaupungissa vasta 40 vuotta, olen varmaan tosi harvinainen ja erikoinen näky täällä.

Rumban yleisöäänestystulokset ovat silkkaa murhaa. KT on Vuoden kotimainen yhtye, Ukonhauta Vuoden kotimainen levy. Hynynen on Vuoden seksisymboli (toivottavasti joku äänestäjä näki minut äsken kaupassa lehteä hakemassa). Vuoden biisi -kategoriassa KT:lla on kuusi biisiä kahdenkympin joukossa. Olen vuoden neljänneksi iljettävin hahmo. Videomme ovat sijoilla neljä ja viisi. Kirjani on sijalla kolme. Tulee hiki tuloksia lukiessa. Alkaa tehdä mieli viinaa. Menen suihkuun. Täytyy myöntää, äänestysmenestys imartelee minua, vaikka yleensä pyrin olemaan välittämättä niistä. Toisaalta on syytä pitää mielessä, että äänestys on kotisivujemme takia tehty ihmisille todella helpoksi. Hyvin organisoitu ja selkeäksi tehty kotisivu on valtti tässäkin asiassa.

Siitä tuleekin mieleeni, että en ole käynyt vakoilemassa muiden bändien kotisivuja aikoihin. Ehkä olisi syytä käydä katsomassa, että missä mennään. Miten muut asiat hoitavat. Aika harvoilla sivuilla tulee tosin vakituisesti käytyä. Kyllä ne ovat jääneet yleensä CMX:ään, Stam1naan ja Mokomaan. Niilläkin käyn yleensä vain kännissä, pieniä kalsarikännejä vetäessäni.

Hoitelen asioita. Autolla ajellessa päässä alkaa soida helvetin hyvä riffi. Hyräilen sen puhelimeen.

Käyn saunassa. En juo kaljaa, vaikka kävin sitä aamulla tätä varten ostamassa. Juon päärynämehua. Se on hyvää.

Illalla katson Magnolia-elokuvaa. Aivan vitun hyvä! Minun on jätettävä se kuitenkin kesken, sillä työt kutsuvat. Otan loput talteen, pakko katsoa miten se loppuu.

Yöllä laittelen fanikysymyksiä nippuun ja viimeistelen demobiisejä. Mietin pitkään, että mitä voisin tehdä hylkäämisuhan alla olevalle biisille. Leikkelen osia erikseen, hylkään huonompia, vaihetelen niiden paikkaa. Yritän kaikkea mahdollista, jota voi hiljaa, taloa häiritsemättä tehdä.

Lopulta tajuan sen, minkä alintajuisesti olen tiennyt heti alusta saakka: minun pitää yksinkertaisesti tehdä vain parempi biisi.

LAUANTAI 16.1.2010
Niinpä teen niin. Otan aamulla kitaran käteen ja biisi valmistuu hetkessä. Teen sen pohjan uusiksi, loput soitot jätän myöhempään, koska nyt en kerkeä. Samalla syntyy myös yksi uusi kertosäe. Se on ISO. Se on VALTAVA! Nyt alkaa kulkea.

Juoksen askareiden jälkeen, joskus iltapäivästä, kuntosalille ja teen jalkatreenin. Rääkkään samalla myös vatsaa sekä hieman hauiksia ja ojentajia. Treenin jälkeen selaan salilla Etelä-Saimaan sekä sen viikonloppuisin ilmestyvän akka-liitteen läpi. Siellä joku muka hauska kolumnisti kirjoittaa muka hauskasti ja rajusti konttoristineideille ja sisustussuunnittelijoille tipattomasta tammikuusta. Minutkin mainitaan. Ihmetellään, että miten kaltaiseni superhetero voi ryhtyä moiseen. Akka uhoaa, että olen muka luvannut olla tipattomalla koko tammikuun. Luulisi, että siellä toimittajakoulussa opetetaan pari toimittajalle oleellista taitoa: lukutaitoa sekä taustatietojen etsimistä. Tämä kirjoittaja ei hallitse ilmeisesti kumpaakaan.

Toisaalta, en minäkään osaa äidinkielen kielioppia, mutta silti kirjani ovat myyneet noin 35 tuhatta kappaletta ja olen tehnyt tekstit kymmeneen Kotiteollisuuden levyyn. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka.

Sen verran alkaa kuitenkin vituttamaan, että kotiin päästyäni ja käytyäni suihkussa avaan kaljan. Jatkan demojen kasailua hetken, sitten käväisen miellyttävän seurueen kanssa teatterissa ja syömässä. Jatkamme vielä baariin ja vedän lärvit ruttuun. Yöllä katselen Foo Fightersin videoita ja sammun sohvalle.

SUNNUNTAI 17.1.2010
Herään klo 13, olen päässyt aamuyöstä jotenkin sänkyyn. Vaihdan makuupaikaksi olohuoneen sohvan. Makaan siellä klo 23:een saakka. Sitten siirryn sänkyyn nukkumaan.

Ihan vitun paha olo. Vihaan itseäni ja haluan kuolla.

« Edellinen

Seuraava »