hoitoon hakeutuminen

Älä jää yksin oloinesi. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona päihteiden kanssa. Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä. Tule mukaan kanavalle!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

hoitoon hakeutuminen

ViestiKirjoittaja matilda neiti » 28.1.2007 19:50:23

(ex)Poikaystäväni on huumeiden käyttäjä ja vihdoin alkanut puhumaan hoitoo hakeutumisesta.(suhtaudun tuohon haluun kyllä varauksellisesti etten taas pety)
Mutta hoitoasioista...
Miten se käytännössä tapahtuu?
Luin netistä että lähete esim a-klikan kautta, mutta pitääkö siellä ensiksi käydä ja kuinka kauan, miten se hoidon tarve kartoitetaan ja eri mahdollisuudet.Eikö useisiin paikkoihin ole hirveät jonot? ja olen käsittänyt että pitäis olla joku aika täysin ilman päihteitä, mitä tuo käytännössä tarkoittaa ja miten siitä suoriutuu.Eikö aluksi ole vieroitusoireetkin kovat.Hänkin kun käyttää satunnaisesti suonensisäisiä.
Tulipas paljon kysymyksiä.Toivottavasti joku osais vastata johonkin tai neuvoa mistä hankkia lisätietoa.
matilda neiti
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 28.1.2007 20:12:50

Hirveesti riippuu siitä, missäpäin sattuu asumaan... Pääkaupunkiseudun/uudenmaan kuvioista osaan kyllä neuvoa hyvinkin yksityiskohtaisesti, jos satutte olemaan näillä kulmin. Mut A-klinikka on yleensä hyvä lähtökohta. Siellä uskoakseni jo ensimmäisellä tapaamiskerralla kartotetaan tilanne, ja siitä sitten arvioidaan onko katkaisuhoidon tarvetta ja sit siitä eteenpäin jatkohoitoon... Hoitoa yleensä odotellaan siis laitosmuotoisessa katkaisuhoidossa, joka on huumeidenkäyttäjillä tavallisesti aikalailla suljettua ja saattaa kestää useamman viikon. Sinä aikana myös pystyy hyvin miettimään, minkä tyyppistä hoitoa haluaa jne. Usein kyllä (valitettavasti) on niin, että ensimmäisiä kertoja hoitoon hakeutuville tuntuu "riittävän" katkoaika, eli parin ekan viikon jälkeen väännöt on niin kovat että katu kutsuu... mutta jokainen hoitoyritys on merkittävä ja tarpeellinen, joten eikun tsemppaamaan!
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja matilda neiti » 28.1.2007 21:43:32

joo pks on alue.On ollu hoidossa aiemmin vuosia sitten muistaakseni a-klikalla.

Mä yritän suhtautua tähän järjellä ja en taas elätellä toiveita.Mutta tällä kertaa tuntuu vaan erilaiselta, kai se on vaan vajonnu nyt pohjalle että suuntana ei oo kohta enää ku henki pois tai sit muutos.
Toivoisin vaan jaksais yhteisen lapsemme takia yrittää.Se kun tarttis isäänsä hengissä.
matilda neiti
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 29.1.2007 15:18:23

Siinä tapauksessa suosittelen ottamaan yhteyttä Helsingin diakonissalaitoksen huumepäivystyspoliklinikalle (p. 097750500), numeroon vastataan vuorokauden ympäri. Henkilökunta on mukavaa ja ammattitaitoista. Antavat tukea myös läheisille ja vastaavat mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Haastatteluun pääsee yleensä nopeasti ja paikkaa osastolle jonotetaan soittamalla päivittäin 9.30-10.30 välisenä aikana ja ilmoittamalla että on edelleen kiinnostunut paikasta. Yleensä sisään pääsee muutamassa päivässä. Osastolla ollaan maksimissaan viikko, minkä jälkeen sitten kotikunnasta riippuen katkaisuhoitoa on mahdollista jatkaa samassa rakennuksessa olevilla katkoilla, joko diakonissalaitoksen huumevieroitusosastolla tai Munkkisaaren huumekatkaisuyksikössä (vain helsinkiläisille). Paikka sijaitsee siis osoitteessa Munkkisaarenkatu 14. Näissä ollaan maksimissaan neljä viikkoa (yleensä), mistä sitten tavallisesti vielä jatketaan kuntouttavaan pitkäkestoisempaan laitoshoitoon.

A-klinikallekin toki voi olla yhteydessä, mutta jos haluaa apua ja kontaktia nopeasti, kannattaa ehdottomasti soittaa ensinmainittuun paikkaan.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja moooooon » 29.1.2007 18:23:05

Meidän tapauksessa mies hakeutui A-klinikan katkolle. Joutui muistaakseni muutaman päivän odottamaan sinne pääsyä. Oli siellä 2 viikkoa. Vaikka se periaatteessa käsittääkseni suljettu katko olikin niin luottoa oli kuitenkin sen verran, että hän pääsi päivisin (en muista kuinka usein ja ei varmaan ihan heti alussa) "ulkoilemaan" pariksi kolmeksi tunniksi. Hän kävi esim. luistelemassa tai tapaamassa sukulaisiaan. Varmaan testattiin sitten aina ulkoilemisen jälkeen.

Sieltä sitten suoraan semmoseen yhteisölliseen lääkkeettömään laitoshoitoon (oikein viihtyisä paikka). Hänellä ei ollut bentso-ongelmaa, ainostaan se subutex, joten mitään lääkkeiden poistiputtamista ei tarvittu. Samaisessa laitoksessa oli lääkkeellinen osastokin, jossa sitten mahdollisesti tiputeltiin näitä lääkkeitä pois ja sitten pääsi siirtymään sinne lääkkeettömälle puolelle.
Neljän kuukauden hoitojakso se oli. Hän olisi halunnut olla pidempään, mutta ei saanut maksusitoumusta A-klinikalta (?).
moooooon
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 23.4.2005 18:17:52

ViestiKirjoittaja moooooon » 29.1.2007 18:28:55

Ja lisään vielä, että hän oli ollut A-klinikan asiakkaana jo noin vuoden. Käynyt siellä terapiassa yms., joten hänen tilanteensa oli heille tuttu. Lisäksi yritti puoli vuotta aikasemmin saada maksusitoumusta samaiseen hoitopaikkaan, mutta hänen silloinen asuinkuntansa ei sitä suostunut antamaan (koska hän oli juuri sinne vasta muuttanut ja oli tiedossa, että hän muuttaisi sieltä pois puolen vuoden päästä). :roll:
moooooon
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 23.4.2005 18:17:52

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 29.1.2007 19:13:42

Käytännöt on kyllä moninaiset. Mut varsinkin jos ei oo hirveesti ollut kontaktia avohoidossa, niin toi päivystyspoli on ihan ykkösjuttu. Sieltä osataan sitten neuvoakin tarkemmin, sopivimman vaihtoehdon... kaikki riippuu niin paikkakunnasta ja ihmisen tilanteesta. Oon ite alalla töissä, ja neuvominen on aina vähän hankalaa jos ei tarkkaan tiedä tilannetta. Omas duunis kysyjä on yleensä tuttu, niin pystyy antaan tarkat ohjeet. Ja tietty oman miehen kohdalla sillä nyt on ollu itelläänkin niin selkeet kuviot.

Mutta päivystyspolille voi ottaa yhteyttä ihan valtakunnallisestikin. Näin oon ymmärtäny... tosin ehkä ei kannata jostain Rovaniemeltä sinne välttämättä soitella, mut etelä-Suomen alueelta kyllä...
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja matilda neiti » 30.1.2007 09:22:36

kiitos vinkeistä
täytyy pitää noi mielessä sit kun (jos) se hetki koittaa.
Mutta vaikka niin haluasin uskoa niin en silti kuitenkaan jaksa riittävästi.Aina se lykkää kaikkea että huomenna,nukutti tänään jne.Selityksiä piisaa.halua ehkä olis mutta onko tarpeeksi?
hitsi kun mä oon sit taas kerran se joka lataa niitä odotuksia ja pettyy.Ei pitäis tiedän mutta minkä sitä tunteilleen voi.
matilda neiti
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 30.1.2007 15:23:38

Tiedän tunteen. Jossain vaiheessa kun mies oli keskeyttänyt katkolla olon, se iski mulle. Että lopetan kaiken hössöttämisen ja hoitoon painostuksen ja odotusten lataamisen (siis häneen, tottakai tunteet menee omia ratojaan ja toivoa on aina syytä ylläpitää vaikka pelottaisikin) ja keskityn tunteeseen. Keskityn rakastamaan. Päästän tavallaan irti. Että sen "mitäs sä nyt meinaat tehdä/olis syytä tehdä jotain?" tyyppisen painostuksen sijaan laitoin vaan viestin täydeltä välittämistä ja ikävää. Ja seuraavan kerran annoin miehen itse sanoa, että nyt mä lähden hoitoon. Enkä sekaantunut siihen muutenkaan. Sen verran nyt tein, että vein paikalle kun pyysi. Mutten tuputtanut. En itseäni enkä mitään muutakaan. Asiat menee omalla painollaan. Ei siinä auta vaikka saarnais, paasais ja painostais kuinka. Samalla tavalla toimin kun oli kentällä eikä pitänyt yhteyttä. Päivittäin laitoin viestin jossa kerroin tunteistani ja kaipauksestani. Tiesin miten paljon se toiseen sattuu ja aiheuttaa tuskaa. Mutta tiesin myös, että jonain päivänä tuuli taas kääntyy kotiin.

Nyt hän on hoidossa, mutta veitsenterällä taas koko juttu. Huomenna tiedän siitä lisää. Ahdistaa, pelottaakin, että mitä tästä tulee. Ja toisaalta harmittaa suunnattomasti, kun hänen omien mokailuidensa tähden pitkään suunniteltu viikonloppu menee puihin. Harmittaa omasta puolestani, hänen puolestaan, kiukuttaa tyhmyytensä ja tietysti myös hoitopaikan käytännöt (vaikka itse tiedän että olisin tehnyt ihan samanlaisen päätöksen omassa työssäni vastaavassa tilanteessa).

Mutta tää on tämä vaihe. Päivä kerrallaan. Tunti kerrallaan. Työmotivaatio on hukassa, mutta se ei liene ihme, kun on tärkeämpiäkin (?) asioita mietittävänä.
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa
  • Tulosta tämä sivu
  • Lähetä tämä sivu sähköpostitse
  • Päihdelinkin RSS
  • Del.ici.ous
  • Digg
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa StumbleUponissa

A-klinikkasäätiö
Maistraatinportti 2
00240 Helsinki

  • Puh. (09) 6220 290
  • Fax. (09) 175 276
  • www.paihdelinkki.fi