paraneeko alkoholisti

Älä jää yksin oloinesi. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona päihteiden kanssa. Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä. Tule mukaan kanavalle!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

ViestiKirjoittaja Tuisku » 15.4.2006 07:26:59

Olen nyt lukenut kirjan "Raittiiksi seitsemässä viikossa" kannesta kanteen, kaikki 372 sivua. Uskon vahvasti, että siinä on työkalut raitistumiseen ja läheisille sen prosessin tukemiseen.
Valoisa1, en voi kyllin kiittää sinua siitä, että olet jaksanut niin perusteellisesti kertoa omasta kokemuksestasi.
Toivottavasti moni muukin alkoholistin läheinen minun lisäkseni löytää kirjan ja saa uutta uskoa siihen, että alkoholismi on fyysinen sairaus ja siten hoidettavissa tehokkaammin kuin mitä tähän asti on yleisesti uskottu.
Olen jo tänä aamuna lähettänyt miesystävälleni meilin, jossa olen kertonut lukeneeni kirjan ja mitä olen sen ansiosta ymmärtänyt. Nyt tasapainoilen sen välillä, mikä on haitallista painostamista ja mikä tarpeellista rohkaisua.
Tuisku
 

ViestiKirjoittaja hajatelma » 15.4.2006 11:33:22

olen tuo vieras.. kalanmaksaöljyn syöjä.. halusin vain valoisa1 sanoa muutaman asian. :) On kiva että raitistuin, mutta anteeksi antamisen aika ei ole aivan vielä...

Annoin miehelleni anteeksi joka päivä 15 vuotta. Kolme viimeistä noista niin, että tiesin hänen toimivan väärin. Annoin anteeksi ja luotin sanoihinsa, ettei enää koskaan tekisi niin, ei koskaan alistaisi, ei ahdistaisi, ei painostaisi, ei kohtelisi alentavasti.

Aika kului ja anteeksiantamisen arkkuni tyhjeni. Tuli tyhjyys, ei välinpitämättömyys mutta itseään suojeleva viileys, joka ei anna anteeksi.

Ei anna anteeksi? Ei voi antaa, jos toinen edelleen sulkee silmänsä nähdä ja korvansa kuulla, jos toinen sanoo tänään tietävänsä mitä tarkoitan ja huomenna unohtaneensa kuinka sovimme?

Annan anteeksi miehelleni kun/jos hän sen ansaitsee, eli ymmärtää asian ytimen. Kysyessäni onko ostanut viinaa vastaisi nauraen "ei missään nimessä", eikä kylmästi "Olisiko pitänyt?"

tuollaiset ihan pienet asiat päivittäin/viikottain saavat pysymään hereillä. Pitämään anteeksiantamuksen plakkarissa vielä toistaiseksi. Elämäni tässä ei ole niin turvallista että haluaisin antaa anteeksi.

Vasta kun koen olevani turvassa omassa kodissani tullaan kohtaan jossa minä avaan seuraavan kerran itseni. Niin monta vuotta tuo turilas käveli ylitseni, pyyhki kenkänsä minuun kulkiessaan ja antoi ymmärtää että olen syntyjäni jotenkin alempiarvoinen. tässä ja nyt, ei ole aika anteeksi annon, on aika vahvistua, opetella uutta ja tämän tiukan kuoren takana kasata sitä mikä on aina ollut rikki.

Nauran niille harvoille joita läheisinä pidän, että jos mieheni tietäisi kuinka herkkä olen, kuinka haavoittuva hän järkyttyisi omaa käytöstään, mutta tässä ja nyt, en voi näyttää miehelleni mitä olen, hänelle olen kova kuin kivi, murtumaton, päättäväinen, vahva, itsevarma ja kaikkea muuta mitä joudun tilanteessa olemaan koska jos paljastan pienenkään murtuman pinnassani, hän käyttää sen edelleen surutta hyväkseen, vie kylpylään, kantaa juomaa altaaseen, tekee kaiken sen mitä kirjoissa käsketään hyvälle vaimolle tekemään, paitsi ettei mieheni päämäärä ole rakkaus vaan oman edun tavoittelu hävyttömin keinoin.

Tästä syystä sanon että Anteeksi antamisen aika ei ole tässä ja nyt, se tulee kuvaan kohdassa jossa mieheni joko kasvaa kantamaan vastuunsa, hyväksyy minut nykyisellään, tai eroan.

kaikissa noissa tapauksissa minulla on voimaa ja kykyä antaa täydellisesti anteeksi ja unohtaa, tuo on lahja jonka sain... heikkouksieni lisäksi.
Avatar
hajatelma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1197
Liittynyt: 9.4.2006 11:07:34

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 15.4.2006 15:38:02

Hei Tuisku!
Mukava kuulla, että kertomastani on ollut hyötyä. Olen itse niin kiitollinen siitä, että rukoukseeni vastattiin ja vähitellen oikeat asiat ja tiedot tulivat sattumalta kohdalleni. Kun opin ensin ymmärtämään mistä on kyse, niin sen jälkeen keksin miten toimia. On tärkeä luottaa omiin vaistoihinsa ja kuunnella itseään.

Minulle tuli sisäisesti hyvin voimakas tarve kertoa asia tällä palstalla, koska halusin luoda muillekin toivoa. Palstalla ei voi jakaa koko kirjan sisältöä ja parasta onkin, että lukee sieltä ne asiat, jotka ovat itselle tärkeitä.

Silloin kun olin itse neuvoton mieheni alkoholiongelman kanssa, niin yritin lukea erilaisia palstoja ja juttuja Internetistä, jotta olisin saanut jonkin vinkin mihin tarttua. Aika masentavalta asia tuntui, mutta oli hyvä myös samalla oivaltaa miten vakavasta asiasta on kyse.

Toivotaan, että asiat loksahtelevat kohdalleen myös miesystäväsi kanssa!
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 15.4.2006 16:09:23

Hei kalamaksaöljyn syöjä,

Tässä sen näkee, ettei kukaan oikeasti voi neuvoa mitä kenenkin omassa elämässään pitää tehdä. Neuvoja tietysti voi antaa, mutta viime kädessä se on kuitenkin aina jokaisen omalla vastuulla mitkä valinnat elämässään tekee.

Itse en koe, että mieheni olisi kohdellut minua huonosti, eikä ole koskaan pahoinpidellyt, eli siinä mielessä en voi valittaa. Sellaista en olisi koskaan jäänytkään katsomaan. Huonot ajat johtuivat vain hänen alkoholin käytöstään, perusluonteeltaan hän on todella ihana ihminen (terve tunne-elämä). Pystymme myös puhumaan kaikista asioista keskenämme.

Kärsin tietysti kovasti hänen alkoholin käytöstään, ja siitä aiheutuvista seurauksista, mutta kun ymmärsin, että kyse on ns. "huumeesta", tiesin, että nyt on hänet vain saatava hoitoon ja sitä kautta todelliseksi itsekseen. Vihasin hänen alkoholiminäänsä, mutta onneksi se hävisi katkaisuhoidossa.

Alkoholistillahan kehittyy usein aivoihin 2 muistia, eli selvin päin muistaa vain selvin päin puhutut asiat ja humalapäissään vain humalassa puhutut, mikä tekee läheiselle usein turhautuneen olon. Tämä on tieteellisesti tutkittu juttu (testi tehtiin siten, että pyydettiin alkoholistia laittamaan avaimet humalassa tietyyn paikkaan ja kysyttiin sitten selvänä missä avaimet ovat, vasta kun alkoholisti oli taas humalassa, niin muisti missä avaimet ovat). Silloin joutuu miettimään mitä asioita puhuu selvin päin ja mitä kun hän on humalassa, jotta oma elämä olisi helpompaa.

Tuli vain mieleeni, että jos miehesi käyttää paljon alkoholia, niin oletko miettinyt mikä hänen persoonastaan johtuu alkoholista ja mikä oikeasta luonteesta.
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja Tuisku » 15.4.2006 17:30:53

Valoisa1, juuri siltä minustakin on tuntunut, että miesystävässäni on kaksi persoonaa. Toinen on se kypsä, aikuinen, vastuuntuntoinen, lämmin ja hellä mies, ja toinen tunne-elämältään lähinnä kuusivuotiaan tasolla oleva, vähän ilkeä ja helposti nokkiinsa ottava kakara.

Hän halusi tietoa raitistumisohjelmasta, mutta kieltäytyi lukemasta kirjaa. Minusta se on kummallista, mutta kuuluu ehkä taudinkuvaan. Laadin lyhyen tiivistelmän kirjan sisällöstä, kirjoitin puhdistautumis- ja korjausohjelmien ravinneannokset ja valitsin vielä muutaman lainauksen lähinnä siitä, miten tärkeää on, että ei lähde yrittämään yksin vaan pyytää sukulaisia tai ystäviä avuksi ja tueksi, ja panin meilillä menemään hänelle. Mitään vastausta ei ole kuulunut seitsemään tuntiin. Minä olen kärsimätön, mutta ymmärrän toisaalta, että nämä asiat eivät ratkea päivässä tai kahdessa, joten on vain odotettava hetkeä, jolloin hän olisi valmis ottamaan avun vastaan.

Aion kyllä lievästi painostaa ja rohkaista, enkä voi mitenkään jättää häntä yksin nyt, kun epätoivonsa asteesta jotenkin aavistelen, että hän saattaisi olla lähellä pohjakosketustaan. Mutta samanaikaisesti järjestelen omaa elämääni uuteen uskoon siltä pohjalta, että emme olekaan menossa naimisiin ja muuttamassa yhteiseen kotiin.
Tuisku
 

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 16.4.2006 15:36:50

Hei Tuisku,
Alkoholistin suostuttelu ja taivuttelu tosiaankin ottaa oman aikansa (tarvitaan henkilökohtaista vuorovaikutusta). Ensin hänen pitäisi pystyä myöntämään edes itselleen, että hän on alkoholisti. Sitten pitäisi haluta muutosta asiaan ja motivaatiota uuden elämän pariin ponnistelusta (läheisen myyntityö alkaa). Mieheni koki ainakin mahdottomaksi alkoholista luopumisen (en voi onnistua).

Läheinen on ikään kuin "valmentaja", eli edetään askel kerrallaan ja iloitaan jokaisesta edistymisaskeleesta (myös takapakkia voi tulla kovasti juuri ennen kuin hän taipuu). Itselle on helpompaa, jos voi olla hieman sivussa suurten tunteittensa kanssa odottavassa tilassa. Ystävällinen napakkuus voisi olla hyvä asenne.

Hienoa nyt on, että hän on kuitenkin kiinnostunut asiasta. Alkoholistit eivät yleensä halua kohdata ongelmaansa ja vielä vaikeampi on saada heitä lukemaan asiasta, koska lukeminen kipeästä asiasta vaatii paljon energiaa ja sellaista ei todennäköisesti silloin löydy kun ollaan niin pitkällä. Alkoholistin on muutenkin vaikea lukea, koska se vaatii paljon keskittymistä.

Jos olisin jäänyt odottamaan, että mieheni lukisi kirjan, niin avioliittomme olisi päättynyt. Onneksi sain vähitellen sopivissa tilaisuuksissa näytettyä joitain asioita ja luettua aina muutaman sivun, jostain asiasta tai referoitua suullisesti hänelle. Tietty peilaaminen on myös tärkeää, eli selittää hänelle rakentavasti millainen hän oikeasti on ja miten hän muuttuu kun juo alkoholia. Voithan jossain sopivassa tilanteessa kertoa hänelle, että voisit olla kiinnostunut yhteisestä tulevaisuudesta hänen kanssaan, jos hän raitistuu.

Asiasta ei myöskään ole kerrottu muille läheisille mitenkään, koska näin on helpompi mieheni kannalta. Olemme vain lopettaneet juomisen ja muuta on tullut tilalle (hoitoajan hän oli kurssilla).

Hoito on myös tärkeä suunnitella yhdessä kokonaisuutena, että alkoholisti sitoutuu hoitoon. Mieheni ei ymmärtänyt vitamiineista mitään ja huolehdin koko ajan, että hän ottaa ne tiettyyn aikaan (asia ei kiinnostanut häntä ollenkaan, mutta noudatti kuitenkin ohjeitani). Nainen on tavallaan kanava miehelle uudella tiellä. Toipuminenkin kestää oman aikansa. Läheiseltä tarvitaan paljon tukea, kannustusta ja uskoa asiaan. Tehtävä ei ole helppo ja siksi tarvitaan ulkopuolista voimaa, jota saadaan esim. omista harrastuksista esim. jooga.

Tuli vielä mieleeni yksi vinkki, josta voi olla jollekin läheiselle hyötyä, eli miten puretaan vanha kauna pois ja annetaan anteeksi. Luin sen yhdestä kirjasta (en valitettavasti muista enää nimeä), mutta olen kokenut keinon hyväksi ja nopeaksi keinoksi vapautua esim. tiettyyn henkilöön kohdistuvasta vihasta tai loukkauksista. Näin vapauttaa itsensä inhottavista ajatuskuvioista ja pystyy keskittymään mukaviin asioihin elämässä. Tämän lisäksi on helpompi taas tulla kyseisen henkilön kanssa jatkossa toimeen (jos on tarvetta). Jotenkin näin se menee:
Istutaan vaikka sängyllä tai lattialla ja hakataan nyrkillä tyynyyn ja sanotaan ääneen mikä asia vihastuttaa ja sitten kun on tarpeeksi purettu vihaa, niin pidetään pieni tauko ja annetaan tälle henkilölle anteeksi. Sitten pidetään pieni tauko ja toivotetaan oikeasti kaikkea hyvää tämän henkilön elämään.

A-klinikalla (mieheni hoitoviikolla) suunnilleen kaikki olivat menettäneet jo parisuhteensa ja läheisensä (usein myös talous sekaisin), yksin on paljon vaikeampi ponnistella.

Toisaalta on kyse myös sinun elämästäsi; miten haluat sen elää ja kenen kanssa. Hienoa kuitenkin, että olet huomannut alkoholiongelman ennen kuin olet muuttanut yhteen tai mennyt naimisiin, silloin tilanne on sinun kannaltasi paljon helpompi. Voithan katsoa onko avustasi hyötyä ja jos ei, niin perääntyä ajoissa.
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja hajatelma » 16.4.2006 16:38:56

Tuo anteeksi antaminen kai toimisi jos mieheni aidosti ottaisi vastuun teoistaan, ennen sitä anteeksi antaminen olisi tyhmää, tuhoaisi vain minut joten jatkan entisellä linjallani. Tietysti siinä määrin joudun antamaan anteeksi päivittäin, etten kanna jatkuvaa kaunaa. Tuollaisessa tilanteessa perhe-elämä ei toimisi. Anteeksi antamattomuuteni on siis vain tässä kohtaa mikä liittyy alkoholiin, ja mieheni lapselliseen leikkiin, ettei muista mitä sovittiin.

Valoisa1 tuosta eri ihminen selvänä humalassa, mieheni kanssa en vaihda juuri sanaakaan oli hän ottanut oluen tai kymmenen, menen aika lukkoon heti aistiessani hänen avanneen pullon. Eli kaikki "keskustelut" meillä käydään vesiselvinä. Toisaalta :roll: käytän kyllä avoimia vastaanottavia hetkiä eli läheisyyden kautta aukaistuja tilaisuuksia, jolloin kuvittelen mieheni tahtovan minulle hyvää, noihin keskusteluihin, "mitä ei saa tehdä jos suu sanoo että minua rakastaa?"

Kun mieheni on lukossa, väsynyt, ahdistunut, kaljantuskissaan, en voi avata suutani, ainut vastaus on avoin halveksunta. Noissa kohden jos yritän esittää kritiikkiä, mieheni on kylmä, kova ja katoaa.

Tässä liitossa on paljon ja monen asteisia ongelmia, joita nyt pitäisi alkaa puimaan kun raitistuin. Mutta joita mieheni välttelee syystä etten enää ole ainut syntipukki. Hän piti niin tilanteesta että saattoi aina osoittaa sormellaan jos jokin meni pieleen. Nyt kun pitäisi käsitellä asioita kahden aikuisen kesken, siltä pohjalta että molemmat teimme virheitä?! Hän mielummin vaikenee, välttelee ja karkailee konkreettisesti, eli ei osaa olla se aikuinen jota erittäin paljon nyt kaipaisin tuekseni.

Mutta elämä opettaa, sanotaan. Niin kauan kun jaksan tässä pysyä selvänä, en näe syytä miksen antaisi miehelle aikaa havahtua tilanteeseen. Jos havahtumista ei tapahdu muutaman vuoden kuluessa, annan periksi ja eroan. Mutta tuolloin tiedän ainakin tehneeni kaiken mitä minun tehtävissäni oli. Ihminen voi tehdä vain sen mitä ihminen voi, loppu riippuu toisesta osapuolesta ja hänen halustaan panostaa perheeseen.

Meillä mies kyllä vannoo ja vakuuttaa rakkautta ja halua jatkoon, niin hän aina sanoi, nyt alan kaivata todisteita, konkreettisia merkkejä tuosta halusta, aikuisuutta ja keskustelua jolla alkaa rakentaa entisen päälle jotain uutta. Mies pakenee noita keskusteluja juoksee karkuun parisuhdeterapiaa, vihaa kirjoja joissa selvällä suomenkielellä lukee että hän on tehnyt virheitä, kuten muutkin ihmiset tekevät, tuo on se jossa sanon hänen saaneen pitää kuninkaan asemansa liki 40 vuotta. nyt kun olisi aika tasavertaisuuden, on edessä suuria ongelmia, ei enää minun itsetuntoni/tuntemukseni vaan miehen itsetunnon/tuntemuksen/hyväksymisen kohdalla.

Mieheni kai pelkää etten voisi pitää hänestä sellaisena kuin on, näkemättä tosiasiaa että olen jo pitkään nähnyt hänet sellaisena kuin todellisuudessa on, ei sellaisena kuin hän itse itsensä tahtoisi nähtävän.
Avatar
hajatelma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1197
Liittynyt: 9.4.2006 11:07:34

ViestiKirjoittaja Tuisku » 16.4.2006 17:01:11

Valoisa1, kirjoitin pitkän vastauksen, mutta sössin sen siirtyessäni välillä lukemaan sinun viestiäsi. :? Palaan siihen myöhemmin.

Hajatelmalle ehdotan, että haet kirjastosta Harville Hendrixin kirjan "Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu". Avioeroni jälkeen luin sen uudelleen ja uudelleen ja palaan siihen yhä, minulle se oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Kun tilanne parisuhteessa on lukkiutunut, molemmat ikäänkuin noudattavat samoja kaavamaisia tanssiaskelia ja ottavat ne uudelleen ja uudelleen. Kun toinen astuukin uuden askeleen, kaava rikkoutuu, eikä toinenkaan voi astua niinkuin ennen. Siitä lähtee muutos kommunikoinnissa ja sitä kautta koko suhteessa. Riittää, kun toinen ymmärtää mistä on kyse ja toimii sen mukaisesti, toinen tulee kuin väkisin vedetyksi mukaan terveempään kanssakäymiseen.
Tuisku
 

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 16.4.2006 20:32:18

Parisuhdeasioiden neuvominen on minusta hyvin vaikeaa. Silloin kun meillä oli alkoholista johtuva vaikea vaihe, niin ostin Dr. Philin kirjan: Pelasta parisuhteesi (nimi oli niin koskettava). Sen testien avulla kartoitin meidän ongelmakohdat itselleni (liittyivät päihdeongelmaan ja siitä aiheutuviin asioihin).

Kirjassa on erittäin hyvät määritelmät mitä hyvä parisuhde sisältää sekä keinoja asioiden korjaamiseksi. Luin määritelmän hyvän parisuhteen sisällöstä miehelleni ja keskustelimme niistä, meistä ne asiat olivat kunnossa, joten en testannut kirjan toimivuutta muuten. Alkoholiongelmaan en löytänyt vastausta. Sain kuitenkin selkeyttä parisuhteeseemme ja voimia jatkaa eteenpäin. :D
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja Tuisku » 16.4.2006 20:56:17

Valoisa1, teidän kokemuksenne raitistumisesta antaa minulle ja varmasti monelle ’hiljaiselle lukijalle’ täällä paljon toivoa, rohkeutta ja voimia.

Olen tänään aamulla puhunut miesystäväni kanssa yhden puhelun (meillä on välimatkaa lähes 300 km). Hän on myöntänyt olevansa riippuvainen alkoholista ja päättänyt vakaasti sekä hakea kirjasta listaamani ravinnelisät että hakeutua hoitoon, ”kunhan arki koittaa”. Ehdotin a-klinikkaa. Olen skeptinen, mutta sitä en hänelle sano. Kannustan ja rohkaisen häntä, varovasti painostankin, koska olen saanut häneltä siihen luvan. Sanoin, että se on minun roolini ja vastuuni tämän tyyppisen sairauden ollessa kyseessä, enkä missään tapauksessa jätä häntä ponnistelemaan yksin.

Hän kokee herkästi minun syyllistävän häntä. Siihen olen vastannut, että luulen hänen itsensä tuntevan niin kovasti syyllisyyttä ja häpeää, että jo pelkkä puhuminen asiasta tuo nuo tunteet pintaan, sanon minä mitä ja miten tahansa. Ja häpeästä puheenollen, ehdotin, että emme puhu tästä yhteisille tuttavillemme vaan pidämme tämän meidän välisenämme projektina. Minulla on ystävätär, jolle puhun kaikista asioistani, myös tästä, ja miesystäväni tietää sen. Hänellä ei ole ketään niin läheistä ystävää, että voisi näin häpeälliseksi kokemastaan asiasta puhua. Siksikin minusta olisi tärkeää, että hän menisi jonnekin juttelemaan ammatti-ihmisten kanssa. Kun asioita pyörittelee vain omassa päässään, jumittuu eikä löydä ulospääsyä.

Taas tänään kerroin hänelle, mitä mieltä hänestä olen, kaikki ajatukseni ja tunteeni häntä kohtaan ovat lämpimät ja hellät. Hänen tarvitsee kuulla jotkut asiat uudelleen ja uudelleen, ja kyllä minä jaksan ne toistaa ihan niin monta kertaa kuin hänen tarvitsee ne kuulla. Tähän asti hän on etsinyt syitä suhteemme päättymiseen kaikkialta muualta paitsi riippuvuudestaan, vaikka olen sen hänelle selkein sanoin ilmaissut moneen kertaan. Hän kertoi viime päivinä muistelleensa, millainen avoin, iloinen, energinen, lämmin ja vauhdikas nainen olin, kun tutustuimme puolitoista vuotta sitten, ja ymmärtää nyt, että lamaannukseni, väsymykseni ja ahdistukseni ja siten myös eromme syy on hänen alkoholinkäyttönsä, ei mikään muu.

Hän sanoo, ettei missään tapauksessa halua luopua minusta, ja siihen minun oli helppo sanoa, etten minäkään toivo mitään niin kovasti kuin että hän hakeutuisi hoitoon ja voisimme aloittaa suhteemme uudelleen rehellisyyden ja luottamuksen pohjalta.

Tuntuu pahalta ajatella, että hän on yksin ja niin kaukana, että minulla ei ole mahdollisuutta huolehtia siitä, että hän todella ottaisi vitamiinit oikeaan aikaan. Mutta toisaalta se on hyväkin, ainakin näen, onko hän tosissaan ja löytyykö häneltä riittävästi motivaatiota hoidon aloittamiseen. Hän kyllä huolehtii itsestään hyvin, on aina puhdas, kauniisti pukeutunut ja syökin kohtuullisen terveellisesti, joten voisi olettaa, että hän voimakastahtoisena ja määrätietoisena ihmisenä tämänkin homman hoitaa jos siihen kerran lähtee.

Pieni toivonkipinä minussa palaa, mutta huomaan samalla olevani sillä tavalla suojassa, etten pelkää tekeväni harkitsemattomia ratkaisuja liian nopeasti. Se taas antaa minulle mahdollisuuden rakastaa, tukea ja rohkaista häntä varauksetta.
Tuisku
 

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 17.4.2006 11:09:55

Hei Tuisku!
Hienoa, että olette jo noin pitkällä, kuulostaa hyvältä. En ehkä ole muistanut tarpeeksi painottaa miten helppoa toipuminen vitamiinien avulla todella on. Kun vierotusoireet ovat ohi ( vain 5 vrk!, kuten flunssa), niin vitamiinit todella auttavat paljon, mieheni muuttui kuin taikasauvalla, tuli uutta energiaa liikuntaan, ulkoiluun ja älyllisiin mielenkiintoihin. Viinanhimoa ei ole ollut, Glutamiini ja Gla ovat tehneet tehtävänsä hyvin (masennuskin poistui viikossa).

Vieroituksen helpottamiseksi en voinut syöttää miehelleni kuin tavallisia vitamiineja hänen käydessä kotona, koska hän oli A-klinikalla ja siellä ei saa omin päin ottaa mitään hoidon aikana, eikä mieheni taas halunnut tehdä numeroa asiasta siellä. Sääli vain kun virallinen lääketiede ei tunnusta vitamiinien merkitystä. Jos tälläisella menetelmällä hoidettaisiin alkoholisteja, niin uskon, että tie raitistumiseen olisi niin paljon helpompi, että hoitoonkin olisi todella tunkua. Miten monen perhe-elämä ja hyvin- vointi kohentuisivat.

Kirjasta: Raittiiksi seitsemässä viikossa on ilmestynyt v. 2005 uudistettu ja päivitetty versio, toivottavasti teillä on se käytössä (en kyllä tiedä miten painokset eroavat toisistaan).

Kirjan ohjeiden avulla kuitenkin 75% onnistuu, mikä on mielestäni todella upea prosentti. Kaikki epäonnistuneet olivat tupakoivia, joten siitäkin kannattaa päästä eroon, mutta askel kerrallaan.

Kalamaksaöljyn syöjälle suosittelen myös kirjan: Raittiiksi seitsemässä viikossa lukemista, saatat keksiä keinon miehesi raitistamiseksi sen avulla, vaikka itse onnistuitkin pelkällä kalamaksaöljyllä.
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja Tuisku » 17.4.2006 14:20:34

Olen itse täysin vakuuttunut siitä, että vitamiinihoito on käänteentekevä, mutta miesystäväni kuulostaa epäilevältä. Siksi sanoinkin hänelle, että eikö kannattaisi kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja, kun kyseessä on näinkin vakava sairaus, joka tuhoaa ihmistä sekä fyysisesti että psyykkisesti, ja kariuttaa siinä sivussa ihmissuhteetkin. Luulen hänen epäileväisyytensä olevan lähinnä pelkoa siitä, ettei tälläkään kertaa onnistu lopettamaan juomista. Hän tietää, mitä se merkitsee...

Kirja näkyy painetun 2005, joten eiköhän se ole uusin versio.

Minulla itselläni toivon lisääntyessä lisääntyy myös pelko epäonnistumisesta. Minun täytyy vaan muistuttaa itselleni, että en voi tälle yksin mitään, vaikka kuinka ponnistelisin.
Tuisku
 

ViestiKirjoittaja Totuus kirpaisee » 17.4.2006 15:32:00

Mikään ei paranna alkoholistia.
Totuus kirpaisee
 

ViestiKirjoittaja Valoisa1 » 17.4.2006 16:51:02

A-klinikan käytössä katkaisuhoidossa on mielestäni monta hyvää puolta, eli katkaisuaika on lyhyt ja siihen saa tarvittaessa lääkkeitä oireiden helpottamiseksi. Lisäksi kun juttelee samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa, niin huomaa, ettei tosiaankaan ole ainoa tilanteessa. Lisäksi puoliso saa ulkopuolisen auktoriteetin, joka vahtii päihteettömyyttä, jolloin itse voi olla vain tukija. Alkoholistin rutiinit katkeavat ja hän voi luoda kotiin palattuaan uudet rutiinit. Toisaalta pystyy hoidon aikana pitämään yhteyttä läheisiinsä. Kotona voi sitten jatkaa vitamiinihoidolla, joka vaikuttaa nopeasti.

Totta on, ettei alkoholisti parane. Eli kyseessä on vastaava kuin ruoka- tai muu allergia, jolloin paluuta alkoholin kohtuukäyttöön ei ole olemassa, mutta raittiina voi elää hyvin onnellista elämää. Monissa kulttuureissa eletään täysin ilman alkoholia, eikä kyseinen aine ole tässäkään kulttuurissa mitenkään välttämätön, vaikka kultuurimme valitettavasti suosiikin voimakasta alkoholin käyttöä, josta seuraukset jo näkyvät.
Valoisa1
 

ViestiKirjoittaja Tuisku » 19.4.2006 08:38:41

Tämänaamuinen puhelu:
Miesystäväni oli aamutuimaan selaillut Lootus-kirjan nettisivuja, on tilaamassa sieltä sekä kirjan että lisäravinteet. Vielä viime viikolla hän oli tiukasti sitä mieltä, ettei halua lukea kirjaa. Olen sanonut hänelle, että se kuitenkin antaisi hänelle rohkaisua ja tietoa enemmän kuin mitä minä pystyn välittämään. Hän on rationaalinen ja älyllinen tyyppi, uskon todella, että tieto alkoholismin todellisesta luonteesta motivoisi häntä hoitoon.

Hän on alkanut kysyä itseltään ja minulta uusia kysymyksiä, jotka ainakin minulle todistavat, ettei hän enää kiellä riippuvuuttaan. Oman heikkouden ja avuntarpeen myöntäminen vain tuntuu olevan hirvittävän vaikeaa ihmiselle, joka on aina ollut kovin pärjääväinen nimenomaan työelämässä, joka onkin muodostanut hänen elämänsä pääsisällön tähän asti. Toistaiseksi hän ei luota kehenkään muuhun kuin minuun, minä toivoisin, että hän saisi muitakin tukijoita ja 'auktoriteetteja'.

Tasapainoilen edelleen painostamisen ja rohkaisemisen hatarassa välimaastossa, enkä todellakaan tiedä, mikä milläkin hetkellä olisi oikea taktiikka. Olen sanonut hänellekin, miten epävarmaksi ja avuttomaksi itseni hetkittäin tunnen. Hän on kuitenkin mielestäni alkanut ottaa myös itse ratkaisevia askelia ja vastuuta tilanteesta, joten ehkä ajan kanssa vähän helpottaa minuakin.
Tuisku
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa
  • Tulosta tämä sivu
  • Lähetä tämä sivu sähköpostitse
  • Päihdelinkin RSS
  • Del.ici.ous
  • Digg
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa StumbleUponissa

A-klinikkasäätiö
Maistraatinportti 2
00240 Helsinki

  • Puh. (09) 6220 290
  • Fax. (09) 175 276
  • www.paihdelinkki.fi