Kirjoittaja mikkeli » 10.3.2009 10:24:53
Omakohtaisesti pysyn erossa myös kaikista tällaisista ilmaispeleistä. Perustelen sitä sillä, että itse pelitapahtuma on mulle se koukuttava juttu. Rahallakin on toki ollut merkitystä silloin kun olen pelannut, mutta voittamisen aiheuttama mielihyvä ei allekirjoittaneen tapauksessa ole aina ollut sidottu rahaan.
Peliriippuvuus kehittyi minussa siten, että itse pelaamisesta tuli se pakkomielle, ei niinkään voittamisesta tai häviämisestä. Rahalla oli merkitystä vain pelimerkkeinä; tosin koska en mikään varakas ole koskaan ollut, oli voittaminen tärkeää siksi, että se mahdollisti pelaamisen jatkamisen.
Kokemukseni perusteella en voi suositella ilmaispelejä kenellekään. Olen kotikoneellani (ei netissä) niitä aikanaan pelannut, ja käsitykseni mukaan ne pitivät pelihimoa yllä. Ja johtivat lopulta aina myös uhkapelaamisen aloittamiseen. Ennemmin tai myöhemmin.
Mutta kuten sanottu, tämä on tietenkin vain yhden pelurin mielipide. En ryhdy täällä ketään tuomitsemaan, mutta harkitsisin kaksi kertaa, ennen kuin asettaisin peliriippuvaisten ulottuville edes maksuttomia kasinopelisivustoja. Korostan, etten epäile kirjoittajan sinänsä varmaan ihan vilpittömiä motiiveja.
mikkeli, peluri