- Julkaistu
- 11.06.09
Saunasta saadaan tietoa päihteistä ja niiden riskeistä
Päihdelinkissä on toiminut useita vuosia ammattilaisten valvonnassa Sauna-keskustelualue huumeidenkäyttäjille. Tavoitteena Saunassa on huumeidenkäytöstä aiheutuvien haittojen vähentäminen. Netissä on paljon valvomattomia huumekeskusteluja, joita on mahdotonta kontrolloida. Tästä syystä Päihdelinkki tarjoaa keskusteluille valvotut puitteet.
Sauna on keino tuoda netissä käytyjä huumekeskusteluja seurannan ja vuorovaikutuksen piiriin, sekä puuttua keskusteluun tarvittaessa. Saunan avulla huumeidenkäyttäjiin luodun yhteyden ansiosta voidaan muun muassa saada tietoa käyttökulttuureista, oikaista väärinkäsityksiä ja tiedottaa hoitopaikoista. Keskustelijat myös itse ohjaavat keskusteluja usein vähemmän haitallisen päihteidenkäytön suuntaan. Moderaattorit puuttuvat tarvittaessa keskusteluihin esimerkiksi poistamalla asiattomia viestejä tai kehottamalla keskustelijoita pysymään säännöissä. Satunnaisissa vierailijoissa, jotka eivät ole tietoisia Sauna-keskustelujen tavoitteista, Saunassa käydyt keskustelut saattavat aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.
Vuonna 2008 Saunassa vieraili keskimäärin noin 8 800 eri kävijää kuukaudessa. Vierailuja Saunaan tehtiin kuukausittain jopa noin 33 800. Tässä artikkelissa esitellään Päihdelinkin Sauna-keskustelualueella vuonna 2008 tehdyn kävijäkyselyn tuloksia. Kyselyn tarkoituksena oli arvioida Sauna-keskusteluja ja kehittää Päihdelinkin palveluja. Kyselyyn vastasi yhteensä 131 Saunan kävijää.
Kävijöiden perustiedot

KUVIO 1. Vastaajien ikäjakauma
Kuviosta 1 käy ilmi, että Sauna-keskustelijat ovat iältään nuoria. Yli kolmannes vastaajista oli 21-26 -vuotiaita. Vastaajista 12 prosenttia oli alaikäisiä. Nuorin vastaaja oli 13-vuotias ja vanhin 46-vuotias. Sekä miesten että naisten keskimääräinen ikä oli 25 vuotta. Vastaajien sukupuolijakauma oli tasainen, naisia oli noin 47 prosenttia vastaajista.
KUVIO 2. Vastaajien asuinpaikka (N=131).
Vastaajat olivat pääosin kaupunkilaisia. Ainoastaan noin 7 prosenttia vastaajista ilmoitti asuvansa maaseudulla.

KUVIO 3. Vastaajien työtilanne (N=131).
Suurimmat kävijäryhmät olivat työssä käyvät ja opiskelijat. Myös työttömien osuus oli suuri: lähes neljännes vastaajista ilmoitti olevansa työtön. Sauna-palstalalta haetaan säännöllisesti tietoa ja tukea useisiin eri tarkoituksiin Suurin osa vastaajista lukee Sauna-keskusteluita valikoiden ja viettää keskustelualueella alle tunnin viikossa sekä vierailee Saunassa säännöllisesti. Kyselyn mukaan noin joka neljäs vastaaja kertoo käyvänsä Saunassa lähes päivittäin ja noin puolet vastaajista käy Saunassa viikoittain.

KUVIO 4. Saunan käyttötarkoitukset (N=131).
Saunan keskusteluita käytetään eniten tietolähteenä (42 %) ja vertaistuen hakemiseen (27 %). Saunasta haetaan tietoa myös läheisen tai tuttavan ongelmiin sekä työhön ja opiskeluun liittyen. Muita Saunan käyttötarkoituksia mainitsi 26 vastaajaa. Muista syistä yleisimmät olivat keskustelujen seuraaminen ajankuluksi, viihteeksi ja mielenkiinnosta. Myös päihteidenkäytön turvallisuusriskien välttäminen mainittiin syyksi seurata keskusteluita.

KUVIO 5. Päihdelinkin muilla alueilla vierailu (n=117)
Noin 90 prosenttia Sauna-kyselyyn vastanneista kertoi hakevansa tietoa myös muilta Päihdelinkin alueilta. Eniten käytetyt osiot olivat muut keskustelualueet, testit ja tietopankki. Saunan käyttäjistä aktiivisinta osallistuminen oli ollut ammattilaisen ohjaamassa Kuivaushuoneessa, jossa tavoitteena on huumeidenkäytön lopettaminen. Lähes puolet vastaajista ilmoitti käyneensä lukemassa Kuivaushuoneen keskusteluita, ja noin 10 prosenttia oli osallistunut kirjoittamalla Kuivaushuoneeseen.
Kävijöiden oma päihteidenkäyttö
Vastaajista noin joka kahdeksas ilmoitti käyttävänsä päihteitä säännöllisesti tai päivittäin. Kaikki Sauna-palstan vierailijat eivät ole päihteidenkäyttäjiä: kokonaan päihteetön ilmoitti olevansa noin joka kymmenes kyselyyn osallistunut. Vastaajia pyydettiin avoimella kysymyksellä luonnehtimaan päihteidenkäyttöään omin sanoin. He kuvasivat käyttöään useimmiten satunnaiskäytöksi (46 % vastaajista).
Päihteiden käytöstä sanottua:
”Viihdekäyttäjä, jolla taipumusta lipsahtaa ongelmakäytön puolelle.” (Mies, 31-40 vuotta)
”Entinen ongelma-käyttäjä.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”Ongelmakäyttöä, välillä lyhyitä kuivia kausia.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”En käytä laittomia päihteitä.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Satunnaista. Välillä voi mennä kuukausi niin että sitä tapahtuu joka viikonloppu ja välillä kolme kuukautta ilman mitään. En koe olevani riippuvainen mistään (muusta kuin nikotiinista) juuri sen takia ettei minulla oli mitään ongelmaa olla ilman kauankin.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”Olen viikonloppu käyttäjä ja tykkään kokeilla kaikkea uutta.” (Nainen, 15-20 vuotta)
”Käyttöni rajoittuu pääosin viikonloppuihin, enkä koe olevani ongelmakäyttäjä, ainoastaan viihdekäyttäjä.” (Nainen, 15-20 vuotta)

KUVIO 6. Saunan kävijöiden päihteiden käyttö (N=126).
Lomakkeessa esitettiin kysymys: ”Mitä päihteitä käytät?” Yleisimmin käytetyksi päihteeksi sekä miesten että naisten keskuudessa ilmoitettiin alkoholi (noin 75 %). Myös kannabiksen (noin 60 %) ja bentosodiatsepiinien (noin 50 %) käyttö oli yleistä. Amfetamiinia ilmoitti käyttävänsä noin 34 prosenttia vastaajista. Buprenorfiinia ilmoitti käyttävänsä noin 21 prosenttia vastaajista ja muita opiaatteja 32 prosenttia vastaajista. Ekstaasia ilmoitti käyttävänsä 23 prosenttia, Gammaa tai lakkaa 16 prosenttia vastaajista. Metamfetamiinin sekä kokaiinin käyttöä ilmoitti noin 10 prosenttia vastaajista. Muista päihteistä useimmiten mainittiin sienet, LSD ja erilaiset lääkkeet.
Sauna-keskustelujen vaikutus omaan suhtautumiseen ja päihteidenkäyttöön
Vastaajia pyydettiin arvioimaan onko Sauna vaikuttanut päihteisiin suhtautumiseen. Vastauksissa oli havaittavissa suhtautumisen muuttumista joko kielteisemmäksi tai myönteisemmäksi. Lisäksi suhtautumisen päihteidenkäyttäjiin kerrottiin muuttuneen: keskustelujen seuraaminen oli lisännyt ymmärrystä päihteidenkäyttäjiä kohtaan.
Sauna-keskustelun vaikutuksesta omaan suhtautumiseen sanottua:
”Olen oppinut paljon ja lueskellut erilaisten ihmisten tarinoita ja sitä arkipäivää mitä he viettävät, suhtautuminen päihteisiin on saanut täydellisen uuden ulottuvuuden sen jälkeen kun saunaan rekkasin itseni.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Antanut joissain asioissa realistisemman kuvan päihteistä, päihteidenkäyttäjistä ja päihteiden vaikutuksista.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”Lisännyt tietämystä, vaarallisten päihteiden tunnistaminen helpompaa, rohkaissut kokeilemaan lääkkeiden väärinkäyttöä.” (Mies, 15-20 vuotta)
”Jonkin verran turvallisempana pitää lieviä ja keskikovia päihteitä. Tosin sitten kun lukee tositarinoita kovien ja miksei miedompienkin huumeiden käyttäjiltä niin tosiaankin huomaa kuinka vakavien asioiden kanssa on tekemisissä. Saunan juttuja tulee siis mietittyä enemmän tosissaan kuin jonkun päihdevalistajan tarinoita.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Ei ole vaikuttanut.” (Mies, 15-20 vuotta)
”Suhtautumiseni päihteisiin on muuttunut aina vain negatiivisempaan suuntaan, mutta myös Sauna on opettanut aika paljon suhtautumisessa muihin käyttäjiin ja asenteissa heitä kohtaan.” (Nainen, 31-40 vuotta)
”Lisännyt tietoa. En ole vähentänyt tai lisännyt päihteidenkäyttöä keskusteluiden perusteella.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”Vahvistanut kuvaa siitä, että kovat päihteet eivät ole minua varten.” (Mies, 21-30 vuotta)
Kyselyssä vastaajia pyrittiin arvioimaan Saunan hyötyjä ja haittoja. Lomakkeeseen vastaajaa pyydettiin arvioimaan onko Sauna saanut hänet luopumaan jonkun päihteen kokeilusta tai käytöstä, jota hän olisi ehkä muutoin kokeillut tai käyttänyt. Vastaajista 40 prosenttia kertoi luopuneensa jonkin päihteen kokeilusta ja 30 prosenttia oli luopunut jonkin päihteen säännöllisestä käytöstä Sauna-keskustelujen perusteella.
Kyselyssä esitettiin myös kysymys ”Onko Sauna saanut sinut kokeilemaan tai käyttämään jotain päihdettä, jota et ehkä muutoin olisi kokeillut tai käyttänyt?” 30 prosenttia vastaajista arvioi Sauna-keskustelujen houkutelleen käyttämään sellaista päihdettä, jota he eivät muuten olisi kokeilleet tai käyttäneet. 12 prosenttia arvioi aloitttaneensa jonkin päihteen säännöllisen käytön Sauna-keskustelujen innoittama. Suonensisäisesti päihteitä käyttävistä yli 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä iv-käyttöä Sauna-keskusteluiden vaikutuksesta.
Mikä Saunassa on parasta?
Parasta Saunassa on vastaajien mukaan tiedonsaanti ja vertaistuki. Toisten kokemuksista lukeminen, ilmapiiri ja suhteellisen ”vapaa sana” ja avoimuus koettiin hyviksi puoliksi. Saunassa parasta:
”Ihmisten lähes vapaa kommunikaatio. sana on vapaa.” (Nainen, 21-30 vuotta)
”Vertaistuki.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Avoin keskustelu, kirjoittajien välille syntyvät suhteet, asiallinen tieto.” (Nainen, 31-40 vuotta)
”Avoin ilmapiiri keskusteluissa, siima tuntuu olevan käytöstä ja aineista puhuessa riittävän kireä (poistot kun menee liian pitkälle, säännöt selkeät), mutta samalla kuitenkin niin salliva että aihepiirin kanssa painivat pystyvät puhumaan riittävän avoimella tasolla.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Mahdollisuus keskustella muiden käyttäjien kanssa.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Saa tietoa, jota ei ole sensuroitu vaan se on yleensä puolueettomasti kirjoitettu ilman ylimääräistä saarnaamista.” (Nainen, 15-20 vuotta)
Mikä Saunassa on huonointa?
Huonoksi puoleksi Saunassa mainittiin liian tiukka moderointi ja säännöt. Osa vastaajista piti huonona puolena sitä, että ”asioista tietämättömät” voivat innostua kokeilemaan päihteitä Saunan keskusteluita luettuaan. Saunassa huonointa:
”Ehkäpä se että saunasta voi hakea uusia päihdeideoita ja kaikenlaisiin underground-huumeisiin tulee tutustuttua.” (Mies, 21-30 vuotta)
”Tiukat säännöt, sensuuri.” (Mies, 15-20 vuotta)
”Jos asioista mitään tietämättömät eksyvät sivuilla ja siitä innostuvat jotain kokeilemaan!” (Nainen, 31-40 vuotta)
”Kova sensuuri, sananvapauden puute!” (Nainen, yli 40 vuotta)
Sauna houkuttelee edelleen nuoria aikuisia
Saunan kävijät ovat pääasiassa nuoria tai nuoria aikuisia. Aikaisempi kävijäkysely Saunassa on tehty vuonna 2003. Kävijöiden ikäjakauma näissä kahdessa kyselyssä on pysynyt samana. Sauna-palsta vaikuttaa täyttävän tavoitteensa siten, että kävijät ohjautuvat Saunan keskustelualueelta myös Päihdelinkin asiantuntijatiedon lähteille. Saunasta saadaan hyödyllistä tietoa ja vertaistukea. Osa Saunan kävijöistä luopuu keskustelujen ja vertaistuen avulla päihteiden kokeilusta, säännöllisestä käytöstä tai vaarallisesta käyttötavasta. Myös ammattilaiset ja päihdeongelmaisten läheiset saavat Saunasta hyödyllistä tietoa: Saunan avulla ymmärrys päihdeongelmaisia kohtaan lisääntyy.
Kyselyn mukaan Sauna-keskustelulla vaikuttaa olevan kuitenkin paitsi päihteiden kokeilua vähentävää, myös sitä lisäävää vaikutusta. Tältä osin tulos oli samansuuntainen kuin vuoden 2003 kyselyssä (Majava 2003). Vuonna 2007 tehdyssä Päihdelinkin kävijäkyselyssä Sauna-keskustelujen päihteidenkäyttöä edistävää vaikutusta ilmoitti noin 8 prosenttia vastaajista, eli huomattavasti vähemmän kuin tässä kyselyssä. Tehtyjen kyselyjen pohjalta vaikuttaa siltä, että Sauna-keskustelujen aiheuttamia mahdollisia haittoja on pohdittava tulevaisuudessa tarkkaan. Toisaalta henkilöt, jotka ovat innokkaita kokeilemaan uusia päihteitä, löytävät tietoa halutessaan muualta internetistä. Sauna-keskustelualueella on mahdollisuus keskustelujen valvomisen myötä poistaa virheellistä informaatiota ja tällä tavoin vähentää käytöstä aiheutuvia haittoja.
Mia-Veera Koivisto
VTM, Päihdelinkin projektikoordinaattori
Pinja Halli
Sosionomi (AMK), Päihdelinkin projektiharjoittelija
Viimeksi muokattu:25.06.09



