• Julkaistu
  • 19.03.08

Päihdelinkki on koettu hyödylliseksi vertaistuen, tiedon ja ammattilaisavun lähteeksi

Päihdelinkki on A-klinikkasäätiön  tarjoama matalan kynnyksen verkkopalvelu, joka tarjoaa riippuvuuksiin liittyvää tietoa ja oma-apuvälineitä. Päihdelinkki pyrkii vahvistamaan ihmisen omaa motivaatiota päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutumiseen. Päihdelinkin sivustolla voi vastata erilaisiin testeihin, osallistua keskusteluihin ja kysyä nimettömästi Päihdelinkin neuvontapalvelun asiantuntijoilta.

Päihdelinkki on yli kymmenen toimintavuotensa aikana kehittynyt vuosi vuodelta suositummaksi palveluksi. Taloustutkimus Oy:n Web Traffic Monitorin mukaan eri kävijöiden määrä kuukausittain vuonna 2007 oli keskimäärin 42 000. Syyskuussa 2007  tehtiin kävijäennätys. Tällöin sivustolla vieraili  yli 70 000 eri kävijää.  Päihdelinkin kävijäkyselyllä  1.11–31.12.2007 pyrittiin kartoittamaan kävijäprofiilia sekä saamaan tietoa vierailijoilta palvelun kehittämiseksi. Kyselyyn vastasi 1421  kävijää.

 

Kävijöiden ikäjakauma
KUVIO 1: Ikäjakauma


Päihdelinkissä vierailee kaikenikäisiä ihmisiä. Nuorin vierailija ilmoitti olevansa 11-vuotias ja vanhin 77-vuotias. Kävijöiden iän keskiarvo oli 31,7 vuotta. Suurin kävijäryhmä oli 17-26-vuotiaat.  Alle 16-vuotiaita kävijöitä oli noin 7 prosenttia.Kävijäkyselyyn vastanneista naisia oli enemmän (59 %)  kuin miehiä (41 %) . Vastaajat olivat pääasiassa kaupunkilaisia: pääkaupunkiseudulta vastaajia oli 30 prosenttia, muista kaupungeista  52 prosenttia ja maaseudulta 18 prosenttia.

 

Kävijöiden työtilanne
KUVIO 2: Työtilanne


Kyselyn mukaan suurimmat Päihdelinkin kävijäryhmät ovat työssäkäyvät ja opiskelijat. Heitä oli vastaajissa yhteensä 79 prosenttia.

 

Vierailujen syyt
KUVIO 3: Syy Päihdelinkissä vierailuun 


Yhteensä puolet ilmoitti hakevansa tietoa ja tukea liittyen omaan tai läheisen päihteiden käyttöön tai riippuvuusongelmaan. Yleinen kiinnostus aihepiiristä oli myös usein vierailun syynä. Työn tai opiskelun tukena Päihdelinkkiä käytti yhteensä 19 prosenttia vierailijoista.

 

Mitä tietoa kävijät hakevat
KUVIO 4: Mitä tietoa haetaan


Päihdelinkistä haetaan tietoa ja tukea laajasti eri aihealueilta. Alkoholi, huumeet ja lääkkeet sekä näiden sekakäyttö olivat suurimmat kiinnostuksen kohteet. Myös tupakka ja toiminnalliset riippuvuudet - esimerkiksi peli- ja nettiriippuvuus - kiinnostivat kävijöitä.

Niistä Päihdelinkin kävijöistä, jotka hakivat tukea itselleen (n=503), 60 prosenttia ilmoitti, että heillä on ongelmallista alkoholin käyttöä. Samasta joukosta omasta mielestään ongelmallista lääkkeiden käyttöä oli 20 prosentilla ja huumeiden käyttöä 17 prosentilla.  Pelaamisestaan oli huolestunut  9 prosenttia ja  netin käytöstä 7 prosenttia vierailijoista.

Suurimmat yksittäiset ammattiryhmät, jotka hakivat tukea työhönsä, olivat sairaanhoitajat (27 %) ja sosiaalityöntekijät (12 %).  Muita ammattiryhmiä olivat muun muassa lääkärit, opettajat ja nuorisotyöntekijät. Työssään tietoa tarvitsevat seurasivat keskustelualueita ja hakivat tietoa tietopankista. Myös Päihdelinkin testejä ja oma-apuvälineitä käytettiin työssä apuvälineinä esimerkiksi yhdessä asiakkaiden kanssa vastaanotoilla tai ohjaamalla asiakkaita itsenäisesti tehtävien pariin. Keskustelualueiden avulla työntekijät kokivat pysyvänsä ajan tasalla päihdekulttuurien eri ilmiöistä ja siellä käytettävästä kielestä. 18 prosenttia työssään Päihdelinkkiä käyttävistä koki oppineensa ymmärtämään asiakkaitaan Päihdelinkin avulla.

Käytetyimmät ja myös hyödyllisimmiksi koetut osiot Päihdelinkissä olivat:

  1. Keskustelualueet
  2. Tietopankin artikkelit ja pikatieto päihteistä
  3. Testit
  4. Neuvontapalvelu

 

Päihdelinkin keskustelut
KUVIO 5: Kävijöiden palaute Päihdelinkin keskustelualueesta


Suurin osa kävijöistä (lähes 80 %) on kokenut saaneensa päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyvää hyödyllistä  tietoa.  Keskustelualueilta saatava vertaistuki on myös ollut vastaajien mielestä merkittävää ja keskustelut ovat tukeneet kävijöiden omaa kuntoutumista.

Päihdelinkissä on toteutettu ammattilaisten ohjaamia, suljettuja keskusteluryhmiä päihteidenkäytöstään huolestuneille äideille ja huumeidenkäyttäjille. Tavoitteena ryhmissä on päihteiden käytön lopettaminen. Kävijäkyselyn avoimessa palautteessa ohjatut ryhmät saivat erityistä kiitosta.

Päihdelinkin Sauna-keskustelualue on tarkoitettu huumeidenkäyttäjille ja sen tavoitteena on erityisesti päihdehaittojen vähentäminen. Ammattilaiset lukevat keskusteluja päivittäin ja poistavat sääntöjen (linkki sääntöihin) vastaisia viestejä. Keskustelu Saunassa on kuitenkin melko vapaata, koska tarkoituksena on antaa mahdollisuus keskusteluun ja vertaistukeen valvotussa ympäristössä. Tarvittaessa ammattilaiset  - ja myös keskustelijat itse - ohjaavat keskusteluja vähemmän haitallisen päihteiden  käytön suuntaan.  Keskustelujen linkittäminen esimerkiksi tietopankin artikkeleihin on mahdollista ja näin keskustelijoita ohjataan asiallisen tiedon lähteille. Keskustelualueet ovat saivat paljon myönteistä palautetta, mutta jonkin verran myös huolestuneita kommentteja. Huolestuneisuus johtui muun muassa siitä, että keskusteluja saatetaan pitää vahingollisina joillekin kävijäryhmille. Tässä kyselyssä keskustelualueen käyttäjiä oli 490, heistä 38 prosenttia koki, että Päihdelinkin keskustelut ovat ohjanneet vähemmän haitalliseen päihteiden käyttöön. Toisaalta 8 prosenttia koki, että keskustelut olivat houkutelleet päihteiden käyttöön tai muuhun riippuvuuteen.

Kävijäkyselyn pohjalta vaikuttaa, että Päihdelinkkiä käytetään monipuolisesti sekä tiedon etsimiseen, vertaistuen ja ammattilaisavun saamiseen. Jatkamme Päihdelinkin kehittämistä edelleen saamamme palautteen pohjalta. Otamme vakavasti myös keskustelualueisiin liittyneen huolestuneen palautteen ja kiinnitämme huomiota jatkossakin Sauna-keskustelualueen kehittämiseen.

Vastaajien avoimia kommentteja Päihdelinkistä:

”Tieto on helposti löydettävissä ja se on tiiviisti ja ytimekkäästi kirjoitettu. Olen saanut todella paljon tietoa päihdelinkin sivuilta opintoihin ja myös omaan avun tarpeeseeni.”

"Paljon tietoa koottuna yhteen paikkaan. Artikkelit tuntuvat ammattilaisten kirjoittamilta. Keskustelut ok.”

"Keskustelupalstoilla voi käydä keskustelua aiheista, joista puhumiseen annetaan vain vähän mahdollisuuksia muilla keskustelufoorumeilla. Päihdelinkissä keskustelu saa olla vapaata, mutta sillä on kuitenkin olemassa rajat, joita valvotaan tarkasti.”

”Laajasti tietoa ja käyttäjien kokemuksia, sekä myös keskustelupalstoilla (useimmat) neuvovat turvalliseen päihteiden käyttöön. Keskustelupalstoilta olen saanut hyödyllistä ja itseni kannalta turvallista tietoa, josta en muuten tiennyt. Sauna-palstan vapaasanaisuus on positiivista, eli huumeista saa puhua kohtuulliseen vapaasti. Huumeiden valmistus- ja hankintakeinojen ohjeistus on kiellettyä ja se on hyvä.”

”Saa helposti tietoa päihteistä. Välttyy yliannostukset kun tietää mitä tekee. Osaa myös varoa pahoja komboja. Jos tällainen palvelu olisi toiminut jo 10 vuotta sitten, jolloin riippuvuuksista puhuminen tuli yhteisöllisesti avoimemmaksi, tällainen kanava olisi varmasti auttanut osaltaan paljon. Avun hakijoita olisi varmasti ollut, mutta eihän silloin ollut kotinettejäkään. Maahan kaatunutta maitoa on sinänsä turha itkeä. Hyvä, että tämä palvelu on nyt, mistä taas tiedämme, mikä tilanne seuraavan kymmenen vuoden päästä olisi Suomessa, ilman tätä? Täällä ajan tasalla oleva ja kannustava vertaistuki on mahtavaa!”

”Täältä saa aika hyvin tietoa päihteistä myös alaani silmällä pitäen (Koulunkäyntiavustaja). Päihteiden käyttäjät saavat tietoa päihteistä, sekä vertaistukea, joka on mielestäni erityisen arvokasta.”

”Keskusteluissa voisi olla tarkempi valvonta. Sauna herättää erilaisia tuntemuksia minussa”.

”Se että varsinkin Saunassa voi keskustella suht vapaasti sellasten ihmisten kanssa ketä on jossain määrin samassa tilanteessa kuin ite on/on ollu. Ja myös se, että siel pystyy kans auttaa muita, ja muutenki kiva vaan jutustella. Saunaan on kasvanu sellanen oma pikku porukka :) On ne kaikki "viralliset" tieto-osuudetkin ihan hyödyllisiä. Päihdelinkki kokonaisuudessaan on suvaitsevainen, tai siis ei tällasia paikkoja oo muita mis kaikki "yhteiskunnan hylkiöt ja muut ongelmaiset" pitäis näin paljon yhtä, ja että asioista saa puhuu niitten oikeil nimil, eikä vaan hyssytellä et "ei täs mitää ongelmii oo kellään".. Myös kohtuullinen sensurointi on hyvästä, ettei liian nuoret innostu esim. ite tekee jotain sekoituksiaan tai muuten valmista mitään huumeita. Välillä kun tuntuu että jotkut käyttäjät ei ajattele ollenkaan että tätäkin sivua lukee moni nuori joka voi sit innostua liikaa ilman että tietää vaaroista. Eli tämäkin puoli; haittojen vähentämisen periaate on Plinkissä otettu huomioon. Kiitos :)”

 

Mia-Veera Koivisto

Päihdelinkin projektikoordinaattori

Viimeksi muokattu:13.03.09