Huumeet dominoivat

Nimimerkki: Neitinen

Oli talvi. Olin nuori kiltti tyttö, vain 15-vuotias. Olin aina huolehtinut koulun hyvin ja tehnyt parhaani menestyäkseni. Minulla oli muutama hyvä ystävä, mutta tunsin itseni välillä yksinäiseksi. Minulla oli tärkeitä harrastuksia ja välit perheeseeni olivat hyvät. Olin juuri parantunut masennuksesta, joka oli saanut alkunsa monia vuosia kestävästä kiusaamisesta. Elämä hymyili taas.

Jostain syystä minulle tuli kesällä suuri himo kokeilla jotain uutta, halusin kokeilla huumeita. Ihan vain kerran, kokeilun halusta. Rakastuin amfetamiiniin, siihen ensimmäiseen aineeseen joka teki minulle keinotekoisesti hyvän olon. Päätin käyttää aineen loppuun, mutta lisää en hankkisi. Kunnes halusin kokeilla muutakin. Ekstaasi astui kuvioihin. Sitten LSD. Tuon tripin jälkeen päätin, että en enää koskaan koske huumeisiin, sillä se avasi silmäni hetkeksi.

Kesän lopulla lukio alkoi. Tutustuin siellä mukaviin ihmisiin, jotka johdattivat minut kannabiksen maailmaan. Aloin poltella lähes joka päivä,kuitenkin viikoittain. Tutustutin kaverini taas aikaisemmin kokeilemieni aineiden maailmaan, amfetamiiniin ja ekstaasiin. Kontaktit kasvoivat, tunsin todella paljon huumeiden käyttäjiä, jopa narkomaaneja. Sain poikaystävän, joka käytti huumeita lähes päivittäin. Hänen kanssaan olin aina aineissa ja sain kokeilla oopiumia ja kodeiinia. Tutustuin taas uusiin ihmisiin, lisää aineita luvassa. Kokeilimme myös metamfetamiinia.

Muistan vain sen tuosta ajasta, että olin aineissa joka viikko vähintään 3 kertaa viikossa, joskus joka päivä. Muistan kyllä, mitä olen vetänyt mutta en muista milloin tai mitä silloin tapahtui. En ole narkomaani, mutta myönnetään, että viihdekäyttöni meni pahasti yli, koska vain parin aineen kokeilut jäivät siihen yhteen kertaan, muut menivät jo suureen käyttöön. Tuo aika oli elämäni ihaninta ja kamalinta. Nousuja ja laskuja. Elin kuin sumussa enkä älynnyt aina todellisuutta, olin muuttunut.

Vanhemmatkin ihmettelivät. Mitä tuolle meidän kiltille pienelle tytöllemme on tapahtunut? Miksi olin vain agressiivinen ja haukuin vanhempiani ja olin heille ilkeä, en osannut arvostaa heitä. Entiset rakkaat harrastukset jäivät, en jaksanut enää käydä niissä. Kaveriporukka muuttui. Koulussa haukuttiin narkomaaniksi. Rahat loppuivat. Perintörahani kuluivat huumeisiin.

Muistan kuitenkin joitakin haikeuden tunteita kun menen kotiin ja olen aineissa. Pupillit ovat aivan lautasen kokoiset ja vanhempien ilmeestä huomaa mitä he ajattelevat, mutta he eivät sano mitään. Eivät he halua edes ajatella mitään sellaista. Ei heidän lapsensa voi olla tuollainen. Miksi olen pettänyt heidät? Olisin halunnut olla edes hyvä lapsi heille.

Heräsin todellisuuteen, kun huomasin, että minä ja ystäväni mietimme vain, milloin ja millä rahalla saamme lisää aineita. Kun meidän oli vain pakko saada. Ja mietimme, mitä teemme jos joskus pitäisi lopettaa, kun eihän silloin ole mitään tekemistä. Ainoa mistä puhuimme olivat aineet. Käytimme niistä puhumiseen puolet päivästä, tai vaihtoehtoisesti niiden vetämiseen.

Nyt olen siinä tilanteessa, että alan hiljalleen avata silmäni. En ole vielä päässyt täysin eroon, mutta vähennys on alkanut. Huumeet ovat muuttaneet minua ihmisenä, sekä ”hyvään” että huonoon suuntaan.

Haluan vain muistuttaa, että minunkin käyttö alkoi siitä ”viattomasta” kokeilusta. Koskaan ei voi tietää, miten käy. Joko sinä hallitset huumeita, tai huumeet hallitsevat sinua. Kuten minulle kävi. Aineet tuhosivat mieleni.