Romahdus ja siitä nousu

Nimimerkki: Nox Newille

Kiva työpaikka ja työkaverit olivat silloin päälimmäiset tunteet. Hoidin tehtäväni kiitettävästi pitkään. Iskuna vasten kasvoja tuli lomautus ja myöhemmin irtisanominen. Ahdistuin, turhauduin, ajauduin taloudellisesti ahtaalle. Vaihtoehdot olivat vähissä, ja se hankalin kaikista, alkoholi tuli lohdutukseksi tähän tilanteeseen.

Jo aika nopeasti myös parisuhteeni alkoi rakoilla. Helppo oli syylistää läheisiä ja ympäristöä kaikesta hankaluuksista ja vaikeuksista.

Lopulta kurimus kiihtyi. Unilääkkeet, rauhoittavat, kipulääkkeet, päivittäinen raju juominen. Yksinäisyys, suru ja yölliset kauhukohtaukset. Mielessä oli ’ettenpä heräisi enää huomenaamuna.’

Kova vatsakipu pakotti menemään lääkärin vastaanotolle. Vastavalmistunut nuori naislääkäri tuoreen koulutuksen saamalla pätevyydellään näki tilanteeni lähes heti oikeassa valossa. Ymmärsi ja jaksoi kuunnella tiivistelmän lähihistoriastani. Olin osastolla, jossa sain tarvitsemaani hoitoa. Sain nukkua ja aikaa ajatella vähän kirkkaammin. Tyly diagnoosi kuitenkin, vatsalaukku ja ohutsuoli on lähes tulehdustilassa. Maksa-arvot on huimat ja mieli masentunut sekä ahdistunut.

Sairaanhoitaja ehdotti, että tälläisissa tapauksissa on mahdollista pyytää käymään paikalliselta A-klinikalta työntekijä jos haluaa. Muita vieraita en odottanut enkä halunnutkaan.

Heti seuraavana päivänä tulikin kiva naisihminen jonka kanssa aluksi keskusteltiin ihan niitä ja näitä. Tässä vaiheessa alkoi itsestäkin tuntua että asioista on kuitenkin jonkinlainen ulospääsy. Työntekijä antoi minulle nipun esitteitä ja neuvoi olemaaan syylistämättä itseäni. Alkoholismi on niin monen tekijän summa ja sairaus, josta voi paranantua kokonaan. Täydelliseen paranemiseen ainoa lääke on sairastuneen ’motivaatio’ parantua. Sairaudesta paranee täydellisesti tällä lääkkeellä.

Nämä sanat keskustelusta jäivät pyörimään mielessäni. Luin myös saamani kirjaa ja lehtisiä, missä kerrottiin alkoholin ja myös lääkkeiden elimmistölle aiheuttamaa tilaa ja niiden tuomia sairauksia. Kertausta asioista joita joskus kouluaikoina joutui lukemaan. Nyt asia kiinnostikin. Uutta kuitenkin oli tieto siitä, että alkoholin pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa depressiota ja masennusta. Luulen että monella minunlaisella kierre on valmis. Nousuhumala tuo keinotekoisen hyvänolon, mutta kun se on ohi, krapula, ahdistus, paha olo, syyllisyys… vie samalla voimakkuudella syvemmälle. Ja sitten se lääke on valittava kahdesta. Mietin ja halusin ainakin yrittää eteenpäin.

Myöhemmin kotiuduin ja palasin takaisin yksinäiseen kotiini. Ymmärsin taas, että paikallaan olo tässä ympäristössä syöksee minut jälleen siihen samaan ajatusmaailmaan. Kaikki mitä ympärilläni on huutaa siitä menneestä. Yksinolo tässä ympäristössä on liian vaarallista ainakin nyt. Jaksoin sinnitellä maanantaiaamuun. Minulle oli varattu aika A-klinkalle heti aamuun.

Aloitimme eri hoitohenkilön kanssa keskustelemalla tilanteestani ja tunteistani. Tunsin jonkun ison mustan paakun putoavan rinnastani. Myöskin tuntui suunnattoman helpottavalta tajuta, että onkin jokin henkilö ja taho, joka on oikeasti kiinnostunut niistä asioista joita on puristanut pään sisällä piilossa. Se iso musta möykky, mörkö sai jotenkin toisenlaisen olomuodon.

Sovimme käynneistä heti näin alkuvaiheessa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Tarvittaessa voin soittaakin sinne päivystykseen jos tulee hätä tai tarve.

Seuraavalle viikolle sovimme myös ajan päihdelääkärin vastaanotolle. Heti tuntui helpommalta kun oli jotain mitä odottaa positiivisella mielellä. Tyhjyys ja ahdistus kalvasivat kuitenkin taka-alalla jatkuvasti.

Seuraavalla käyntikerralla minulle selvisi, että alkoholikemian seuraus on juuri tämän ahdistus ja masennus. Kuitenkin asialla on se hyvä puoli, että se helpottaa muutamassa viikossa. Muitakin vieroitusoireita oli vielä. Ilman unilääkkeitä en olisi saanut nukutuksi.

Vapina ja sisäinen levottomuus alkoi hellittämään. Ajatukset alkoivat saada jo jonkinlaista järjestystä pääni sisällä. Unet olivat ahdistavia ja voimakkaita. Heräilin useasti lakanat hiestä märkänä. Välillä pelotti joku tuntematon päässäni. Kaupassa käydessä ja muutenkin asioidessa sai todella pinnistellä että sain pidettyä itseni kasassa. Hitaasti ja myös varmasti tilanne alkoi tasottumaan. Uskalsin mennä käymään velkaneuvojalla alustavasti keskustelemaan ja tilaamaan käyntiaikaa.

Juominen kävi useasti mielessä. Hyvää siinä ainakin oli, että joka kerralla se ajatus kesti vähemmän aikaa. Rauhotuin hetkeksi ja annoin asioiden tulla ja mennä. Enempää en jaksanut, enkä vaatinutkaan itseltä enempää.

Päivät kuluivat ja tuli lääkärin vastaanotto. Kerroin taas tilanteeni lyhyesti. Lääkärin mielestä Disulfiram-lääkitystä ei voida vielä aloittaa maksan korkeiden arvojen takia. Vatsan lääkitys, ruokavalion muutos kevyempään. Aloitettiin masennuslääkitys. Cympalta 60 mg. Lääkkeellä on kolmen, neljän viikon viive, kunnes sen vaikutuksen huomaa. Aiemmin käyttämiäni unilääkkeitä jatkettiin 20mg Tenox iltaisin. Myöskin Gabrion 300mg tarvittaessa päivässä, siirtymäajaksi kunnes masennuslääkkeen vaikutus alkaa.

Tunsin itseni onnekkaaksi, kun asiani olivat sujuneet näinkin helposti. Tapasin myös ihmisiä joiden oli odotettava pitkäänkin pääsyä A-klinikalle sairaanhoitajalle keskusteluun. Toiset turhautuu ja jatkaa juomista.

Oma motivaationi nousi ja mielialalääkkeet alkoivat tehota. Onnellinen olin myös siitä kun vuodenaika oli jo kevät. Aikakin alkoi kulua miellyttävällä tavalla. Sain esitteen hoitajaltani, missä paikallinen Mielenterveysseura järjestää tiloissaan päivittäin tapaamisia. Aamupuuro, kahvi, lehtienluku, vapaata seurustelua. Myös joka päivälle on erilaista ohjelmaa. Retkiä, uintia, keilausta, elokuvapiiri, suljettuja keskusteluryhmiä eri asioihin mm. Irti yksinäisyydestä, Korkki kiinni, miestenryhmä. Ohjaajat ja ryhmien vetäjät ovat mielenterveysalan ammattilaisia. Aina löytyy aikaa yksityiseen keskusteluunkin. Tästä pidän kovasti.

Nyt puolen vuoden raittiuden jälkeen tuntuu asiat todellakin erillaiselta. Moni asia on loksahtanut paikoilleen ihan itsestään. Pystyy jo tarkastelemaan asioita taaksepäin ja rakentamaan jo varovasti tulevaisuutta. Minulle sattui tilanne jossa sain ammattiapua juuri oikeaan aikaan. Mielentilani oli otollinen ja mikä tärkeintä, oma motivaationi kasvoi kun aika kului. Yhä edelleenkin käyn säännöllisesti keskustelemassa asioistani A-klinikalla. ”Miekkarin” toiminnasssa olen täysin mukana ja illat osaan vaan olla ja levätä.