Ajankohtaista

ARKISTO


10 viimeisintä
RSS-syöte

Mediassa

Julkaistu: 07.11.2011

Päihdeilmastomme kaipaa muutosta

Ehkäisevän päihdetyön viikko 5.-13.11.2011

”Päihdeilmastonmuutos” on Ehkäisevän päihdetyön viikon 5.–13.11. teema. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien uhkien torjumiseksi kehitellään erilaisia innovaatioita. Myös päihdehaittojen minimoimiseksi tarvitaan innovatiivista päihdeilmaston muuttamista. Ehkäisevän päihdetyön viikolla toimijat ympäri Suomen ideoivat erilaista toimintaa ja tapahtumia päämääränään päihdehaittojen ehkäisy. Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään nyt 12. kertaa.

Mainokset ja elokuvat vaikuttavat osaltaan siihen, miltä päihdeilmastomme näyttää

Alkoholi ei ole tavallinen elintarvike vaan päihde, joka aiheuttaa terveyshaittoja ja riippuvuutta. Se on luokiteltu samaan syöpävaarallisuusluokkaan tupakan ja asbestin kanssa. Alkoholimainonnassa alkoholi kuitenkin kuvataan usein samanlaisena kulutustuotteena kuin esimerkiksi virvoitusjuomat. Vaikka laki kieltää alkoholimainosten kohdistamisen lapsille, lapset ja nuoret törmäävät alkoholimainoksiin kaikkialla. Vuonna 2010 nuorista noin yhdeksän kymmenestä muisti nähneensä alkoholimainoksen. Lapset ja nuoret kohtaavat alkoholimainontaa televisiossa, ulkomainoksissa, joukkoliikennevälineissä, kauppakeskuksissa ja yleisötapahtumissa.

Mainokset ovat usein nuoriin vetoavia, niissä alkoholikäyttö esitetään osana hauskaa ja seurallista elämää. Myös elokuvissa kuvataan vallitsevaa alkoholikulttuuria ja useasti vahvistetaan mielikuvaa alkoholin kuulumisesta elämisen ja olemisen mukavaan puoleen. Altistuminen alkoholijuomien
mainonnalle aikaistaa alkoholin käytön aloittamista ja lisää alaikäisten alkoholinkäyttöä. Mainonnan ja elokuvien antama positiivinen kuva alkoholista toimii vastakkaiseen suuntaan kuin kuntien ja järjestöjen tekemä ehkäisevä päihdetyö.

Teemaviikon tapahtumat löytyvät verkosta

Osana Ehkäisevän päihdetyön viikkoa järjestettiin 13–19-vuotiaille nuorille antialkoholimainoskilpailu 19.9.–4.11.2011. Kilpailussa tehtävänä oli suunnitella mainos kuvitteelliselle Urpo-juomalle. Kilpailutyöt ovat nähtävissä Ehkäisevän päihdetyön viikon aikana verkkosivuilla www.hienostisivistynyt.com, jossa voi äänestää omaa suosikkiaan. Voittajat julkistetaan teemaviikon päätteeksi.

Ylöjärven terveyskioskilla vietetään perjantaina 11.11. teemapäivää päihteistä ja ongelmapelaamisesta. Tule tutustumaan miten verkkoa voi hyödyntää tukena päihde- ja riippuvuuskysymyksissä. Terveyskioskilla on esillä A-klinikkasäätiön Päihdelinkki-verkkopalvelu ja Pelivoimapiiri-tukipalvelu. Lisäksi paikalla on Tampereen A-klinikan työntekijä vastaamassa mieltä askarruttaviin kysymyksiin päihteistä. Tervetuloa nauttimaan kuppi kahvia kanssamme kauppakeskus Eloon!

Eri toimijoiden ympäri Suomea toteuttamat tapahtuvat löytyvät koottuina verkkosivuilta.

Kaikki Ehkäisevän päihdetyön viikon materiaalit ja kampanjajuliste löytyvät verkosta: www.tekry.fi.

 

Lisätietoja: suunnittelija Marjo Lindeberg, marjo.lindeberg@tekry.fi, p. (09) 7253 0342.

  • Tulosta tämä sivu
  • Lähetä tämä sivu sähköpostitse
  • Päihdelinkin RSS
  • Del.ici.ous
  • Digg
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa StumbleUponissa