300-H-linja / 380 Huumeiden käytön merkityksiä

• Julkaistu
• 20.12.05

381 Huumeidenkäyttö osana kulttuuria

Huumeidenkäyttöä selitetään monin eri tavoin: usein lähdetään aineen kemiallisesta vaikutuksesta ja käyttö liitetään haluun kokea hetkellistä mielihyvää tai paeta pahaa oloa. Käytön voidaan sanoa johtuvan myös uteliaisuudesta tai se ymmärretään riippuvuudesta johtuvana toimintana. Huumeidenkäyttö on kuitenkin harvoin pelkästään kemiallisista syistä johtuvaa - jopa huumeriippuvuuteen liittyy usein kemiallisen riippuvuuden ohella muita syitä.

Huumeidenkäyttö on lähes poikkeuksetta kulttuurisidonnaista. Eri kansallisissa kulttuureissa on omat tapansa käyttää päihteitä, jonka lisäksi alakulttuurit luovat ja uusintavat omia päihteidenkäyttötapojaan. Kaikki päihteet ovat osa tiettyä kulttuurista kokonaisuutta.

Päihteidenkäyttökontekstit, joiksi erilaisia kulttuurisidonnaisia käyttöympäristöjä voidaan kutsua, syntyvät erilaisten muotivirtausten mukana. Päihteet ovat osa kokonaisuutta, jonka muita osia ovat mm. tietynlainen musiikki, elämäntyyli ja pukeutuminen sekä asenteet ja ideologiat. Laajemmin ajateltuna päihteet symbolisoivat yhteiskunnallisia asetelmia - ne voivat olla osa nuorison kapinaa aikuisten auktoriteettia kohtaan tai halua erottautua toisista nuorisoryhmistä.

Vaikka uusista huumekulttuureista puhutaan usein ennennäkemättöminä mullistavina ilmiöinä, merkittäviä muiden huumeiden kuin alkoholin käyttökonteksteja on tavattu länsimaissa jo aiemmin, esimerkkinä oopiumin käyttö Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Kannabiksen historia juontaa juurensa vieläkin kauemmaksi historiaan. 1900-luvun alkupuolella lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan piireissä käytettiin morfiinia, kannabis levisi Yhdysvalloissa jazz-muusikoiden keskuuteen 1930-luvulla, amfetamiinia ja heroiinia puolestaan on mm. hyödynnetty sota-aikoina sotilaiden suorituskyvyn parantamiseen sekä lääkeaineena.

Laajuudeltaan merkittäviksi huumekulttuurit nousivat ensimmäisen kerran 1960-luvun puolessa välissä psykedelia-aatteen ja hippikulttuurin myötä. Tällöin kulttuuriin liittyivät päihteistä ennen kaikkea LSD, muut psykedeelit ja kannabis. Ilmiö levisi Yhdysvalloista, erityisesti New Yorkista ja San Franciscosta, muualle länsimaihin aina Suomeen asti. Kulttuurin ennennäkemättömään leviämiseen vaikuttivat matkailun lisääntyminen, tehokkaampi tiedonvälitys, median - ennen kaikkea tv:n ja radion - laaja tavoittavuus sekä nuorisokulttuurien globalisoituminen. Kulttuurisen kontekstin merkitystä kuvaa se, että kun alkuperäinen hippi-ideologia alkoi hävitä, väheni myös huumeidenkäyttö lyhyessä ajassa huomattavasti. Tämä ns. ensimmäinen huumeaalto jätti kuitenkin jälkensä kaikkiin seuraaviin huumealakulttuureihin.

1970-luvulla nuorisokulttuuri pirstaloitui ja syntyi useita uusia, joskin vähemmän huomiota herättäneitä alakulttuureita, joissa myös käytettiin huumeita. Diskomusiikin ympärille syntyneessä juhlimiskulttuurissa käytettiin mm. amfetamiinin johdannaisia sekä psykedeelejä ja Iso-Britannian mod-kulttuurissa amfetamiinia. 1980-luvulla heroiininkäytön yleistyminen liittyi uudenlaisten, edellisistä poikkeavien huumealakulttuurien syntymiseen, joissa käytettävän aineen osuus kulttuurisesta kontekstista oli tärkeä. Tämä kulttuuri edustaa yleisessä keskustelussa tunnetuinta huumeidenkäyttökontekstia - itse asiassa koko huumeidenkäytöstä puhutaan usein heroiinikontekstin kautta, vaikka se tosiasiallisesti on vain yksi monista. 1980-luvulla nähtiin myös ns. juppi-ilmiöön yhdistyvä kokaiininkäytön lisääntyminen.

Ajanjakso 1980-luvun lopulta nykypäivään on ollut mullistava uusien huumeiden käyttökontekstien synnyssä. Sitä kutsutaankin toiseksi huumeaalloksi. Jaksolla huumeidenkäyttö on kasvanut kaikissa länsimaissa. Se alkoi marginaalisesta rave-alakulttuurista, mutta sen sijaan että ilmiö olisi edeltäjiensä tapaan hiipunut, se on - kuten ravekulttuuri kokonaisuudessaankin - kasvanut jatkuvasti ja tullut pysyväksi osaksi useiden nuorten tai nuorten aikuisten elämää. Useissa länsimaissa, kuten Isossa-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa ja Espanjassa, huumeidenkäyttöä ei enää pidetä marginaalinuorten kulttuurina, vaan se on ns. normalisoitunut osaksi valtavirtanuorisokulttuuria. Myös Suomessa vastaava kehitys on hyvin mahdollinen ja odotettavakin, eikä trendi näillä näkymin ole kääntymässä laskuun.

VTM Pauliina Seppälä
kulttuurin tutkija

Dosentti Mikko Salasuo