Julkaistu: 20.12.2005

273 Alkoholiriippuvuuden lääkkeellinen hoito

Vieroitusvaiheen jälkeen alkoholiriippuvuuden hoitoa voidaan tukea muutamilla lääkeaineilla. Pelkkä lääkehoito on tuskin koskaan riittävä hoito, koska hoidossa on selvitettävä myös juomisen taustatekijöitä sekä opeteltava uusia toimintamalleja.

Disulfiraamin (Antabus®) käyttö perustuu sen ja samanaikaisesti nautitun alkoholin epämiellyttävään yhteisvaikutukseen. Lääke estää alkoholin aineenvaihduntaa, jolloin elimistöön kertyy asetaldehydiä. Seurauksena on pahoinvointia, ihon punoitusta, huimausta, sydämentykytystä ja päänsärkyä. Tietoisuus näiden epämiellyttävien ja jopa hengenvaarallisten oireiden ilmaantumisesta hillitsee alkoholinkäytön aloittamista.

Vähäistenkin alkoholimäärien välttäminen hoidon aikana on tarpeen. Lääke otetaan suun kautta päivittäin tai hieman isompana annoksena 2-3 kertaa viikossa. Vaikutus jatkuu viikon tai pari viimeisen lääkeannoksen ottamisesta. Sivuvaikutuksena voi ilmetä mm. väsymystä ja vatsavaivoja. Myös maksan toimintaa pitää seurata laboratoriokokeilla. Joissain sairaustiloissa sekä raskauden ja imetyksen aikana lääkettä ei voi käyttää. Disulfiraamihoito on osoittautunut hyödylliseksi muun hoidon ohella ja erityisesti silloin, kun lääke otetaan valvotusti eli perheenjäsenen tai hoitotyöntekijän ollessa "todistajana". Tällöin lääkkeen otto ei unohdu ja riittävän pitkä raitis aika antaa mahdollisuuden totutella uuteen elämäntapaan. Ihonalaisia disulfiraami-implantteja käytettäessä lääkkeen pitoisuus veressä ei ole riittävä, ja tästä syystä sen vaikutus on enintään lumelääkkeen veroinen.

Naltreksoni (ReVia®) ja tutkimusvaiheessa oleva nalmefeeni ovat opiaatinsalpaajia, jotka vaikuttavat keskushermoston mielihyvänsäätelyjärjestelmään ja vähentävät alkoholin tuottamaa mielihyvätuntemusta. Tällöin käytetyt alkoholimäärät voivat jäädä aiempaa vähäisemmiksi ja riski "retkahtaa" monipäiväiseen runsaaseen juomiseen pienenee. Lääkehoidon tuella tavoitteena voi olla joko alkoholin säännöstelty "pienkulutus" tai täysraittius, kun alkoholilla ei enää ole toivottuja mielihyvävaikutuksia.

Lääkettä suositellaan käytettäväksi joko päivittäin ainakin 3 kuukauden ajan tai tarvittaessa esim. ennen tilanteita, joissa on alkoholin runsaan käytön mahdollisuus. Myös opiaatinsalpaajat voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, pahoinvointia ja huimausta. Myös maksan toimintaa pitää seurata. Mitään opiaattipitoisia kipu- ym. lääkkeitä ei voi käyttää hoidon aikana. Opiaatinsalpaajat vaikuttavat parhaiten yhdessä kognitiivisen terapian kanssa, missä käsitellään mm. juomisen hallintaa ja retkahduksen ehkäisyä. Monilla A-klinikoilla hoito-ohjelmaan on yhdistetty myös ryhmäterapia.

Akamprosaatti on käytössä muutamissa Keski-Euroopan maissa. Myös kotimainen tutkimus on meneillään. Lääke vaikuttaa hermosolujen ja niiden välittäjäaineiden toimintaan. Hoito aloitetaan mahdollisimman pian katkaisuhoidon jälkeen. Tavoitteena on täysraittius, mutta lääkitystä tulee jatkaa myös mahdollisen retkahduksen aikana. Hoitoajaksi suositellaan vähintään 3 kuukautta, mieluummin kokonainen vuosi. Akamprosaatti voi aiheuttaa sivuvaikutuksena mm. vatsavaivoja, ja maksan toimintaa pitää seurata. Epilepsialääke topiramaatti voi myös vähentää alkoholin himoa.

Muut lääkkeet: Masennusta ja ahdistuneisuutta vähentävät lääkkeet voivat olla hyödyksi, joskin niiden suora vaikutus alkoholiriippuvuuteen on yleensä vähäinen. Typpioksiduuli (ilokaasu) on tehoton alkoholiriippuvuuden hoidossa.

Rauno Mäkelä
dosentti, psykiatrian erikoislääkäri