Kuljettaja syyllistyy rattijuopumukseen, jos hänen verensä alkoholipitoisuus ylittää 0,5 promillea, ja törkeään rattijuopumukseen, jos alkoholipitoisuus on yli 1,2 promillea. Alkoholimäärä voidaan mitata myös kuljettajan uloshengitysilmasta, ja tällöin rangaistavuuden rajat ovat 0,22 ja 0,53 promillea.

Rattijuopumus on rikos, josta rangaistuksena on pääsääntöisesti sakkoja. Törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan useimmiten sakkoihin ja ehdolliseen vankeuteen. Noin kolmasosassa tapauksista tuomiona on ollut ehdoton vankeusrangaistus. Ehdoton tuomio voidaan tietyin edellytyksin muuttaa yhdyskuntapalveluksi.

Myös vesiliikennejuopumus, ilmaliikennejuopumus, junaliikennejuopumus ja liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla ovat rangaistavia tekoja.

Vuosittain jää kiinni runsaat 20 000 rattijuoppoa. Kiinnijääneiden suuri määrä kertoo ennen kaikkea valvonnan tehokkuudesta, sillä rattijuopumus on Suomessa vähäisempää kuin monissa muissa läntisissä teollisuusmaissa. Tiukalla valvonnalla ja melko ankarilla rangaistuksilla on tukenaan kansalaisten laaja hyväksyntä.

Vaikka tilanne kansainvälisissä vertailuissa onkin tyydyttävä, muodostaa rattijuopumus erään suurimmista riskeistä liikenteessä. Vuosittain rattijuoppousonnettomuuksissa kuolee 50-70 henkilöä, eli noin 15 prosenttia kaikista kuolleista.

Viime vuosina rattijuoppokysymyksessä on ryhdytty etsimään rangaistuksen ja hoidon yhdistäviä työmuotoja, sillä merkittävä osa kiinnijääneistä rattijuopoista on päihderiippuvaisia. Ilmeistä kuitenkin on, että rattijuopumukseen yhtenä päihdeongelmaisuuden ilmenemismuotona ei edelleenkään kiinnitetä riittävää huomiota.

Kymmenkunta vuotta voimassa ollut EU-direktiivi kieltää myöntämästä ajokorttia päihderiippuvaiselle henkilölle tai henkilölle, joka ei pysty pidättäytymään päihtyneenä ajamisesta. Ajokelpoisuuden arvioinnista kerrotaan tietoiskussa 133.

Jukka Heinonen
tutkija